Valitus/oikaisuvaatimus kuljetuspalvelusta

X:n HALLINTO-OIKEUDELLE/OIKAISUVAATIMUS SOSIAALILAUTAKUNNALLE

ASIA Valitus/oikaisuvaatimus vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta

VALITTAJA
nimi, osoite

VAATIMUS
X:n kunnan sosiaalilautakunnan päätös 0000 § 0 on kumottava ja X:lle on myönnettävä vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut asiointi- ja virkistyskäyntejä varten.

PERUSTELUT
X on 26-vuotias nuorimies, jolla on Down-syndrooma. X ei osaa puhua, mutta pystyy jonkin verran kommunikoimaan viittomilla. X asuu vanhempiensa kanssa Y:n kunnassa ja kaikki palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat automatkan päässä. Kesäaikoina myös linja-autoliikenne loppuu koulujen kesälomien alettua. X ei muutenkaan pysty itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä, hän ei osaa jäädä oikealla pysäkillä pois eikä hahmota vierasta ympäristöä.

Vaikka X onkin fyysisesti liikuntakykyinen, ei hän vammastaan johtuvasta syystä kykene yksin liikkumaan linja-autolla, vaan tarvitsee saattajan. Kuljetuspalvelut mahdollistaisi myös X:n vierailun sisarellaan K:ssa. X on käynyt Y:n kanssa pelaamassa sählyä K:ssa, mutta kuljetuspalvelujen lakattua 2003 tämä mahdollisuus loppui.

Kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Harkittaessa palvelujen järjestämisen edellytyksiä, on kiinnitettävä huomiota vammaisen omaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön ja selvitettävä se, missä palvelut, harrastukset tms. ovat saatavilla.

Oman auton käytöllä ei ole merkitystä siten, että se oikeuttaisi kunnan rajaamaan kuljetuspalveluja ilman tarpeesta lähteviä perusteita alle säädetyn vähimmäismäärän, joka on 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Se, että X:n vanhemmilla on auto, ei voi olla este vammaispalvelulain mukaisille kuljetuspalveluille.

Edellä mainituilla perusteilla X:ää on pidettävä vammaispalvelulaissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä ja hänen tarvitsemat virkistys- ja vapaa-ajan matkat ovat vammaispalveluasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tarpeellisia jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia, joita hän tarvitsee vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista.

Vammaispalveluasetuksen 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään vaikeavammaiselle esim. asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistymisen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset kuljetukset. Kuljetuspalvelut ovat vammaispalvelulaissa säädetty subjektiivinen oikeus, joka jokaisen vaikeavammaisen tulisi saada siitä huolimatta asuuko hän laitoksessa vai ei.

Edellä mainituilla perusteilla huomioon ottaen erityisesti X:n vaikeavammaisuus, sosiaalilautakunnan päätös on kumottava ja X:lle tulee myöntää vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut.


LAINKOHDAT
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 § ja 8 §
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § ja 5 §


kaupunki 25.3.2006


nimi