Pohjoismainen yhteistyö
NSR on lyhenne ruotsin sanoistanordiska samarbeterådet,
jotka tarkoittavat
pohjoismaista yhteistyöneuvostoa.
NSR-kokous järjestetään kaksi kertaa vuodessa.
Ajatustenvaihtoa Islannissa
Kehitysvammaisten etua ajavat
eri pohjoismaiset yhdistykset
kokoontuivat Islannissa marraskuun alussa.
NSR-kokouksia järjestetään
eri pohjoismaissa,
ja tällä kertaa vuorossa oli
maista kaukaisin ja eksoottisin,
Islanti.
Me Itse ry:n
toiminnallinen puheenjohtaja
Tommi Kivimäki on kokenut
NSR-kokousten kävijä.
Islantikin on hänelle tuttu maa.
Tuttu oli myös Eileen Svensdottir,
joka on islantilaisen Atakin puheenjohtaja.
Atak on vastaavanlainen yhdistys
kuin Suomen Me Itse ry.
Yhdistysten edustajien jälleennäkeminen
oli lämmin.
Tommin ja Eileenin välillä vallitsi
syvä ymmärrys yhteisistä tavoitteista.
– Haluan taistella
kehitysvammaisten ihmisten
oikeuksien puolesta.
Nämä kokoukset antavat minulle paljon.
Näen mitä muissa pohjoismaissa toimitaan,
mistä saan ideoita myös
oman yhdistykseni toimintaan,
Eileen tiivistää.
Tommi ja Eileen ovat tavanneet
kolme kertaa aiemmin NSR-kokouksissa.
Tommi on aloittanut matkustelun
pohjoismaiden välillä jo vuonna 2005.
– Kokouksissa on käsitelty
muun muassa työllisyyttä,
asumista ja henkilökohtaista apua.
Koen, että saan kokouksista tietoa
ja voin samalla kertoa muille
omia mielipiteitäni,
Tommi kertoo.
Tällä kertaa Islannissa kokouksen
osanottajat tulivat Suomesta,
Ahvenanmaalta, Norjasta, Islannista,
Tanskasta ja Färsaarilta.
Kaksipäiväiseen kokoukseen osallistui
yhteensä 16 henkeä.
Ajatuksia vaihdettiin
monipuolisesti eri maiden lainsäädännöstä,
kehitysvammaisten työllisyydestä,
koulutuksesta ja kulttuurillisesta toiminnasta.
Edustajat jakoivat tietoa
myös omien yhdistystensä
menneistä tapahtumista ja tulevaisuuden suunnitelmista.
Kokousten tarkoituksena
on vertailla Pohjoismaiden käytäntöjä
ja ajaa yhdessä kehitysvammaisten asemaa
muun muassa julkilausumien muodossa.
Seuraavan kerran NSR-kokous
järjestetään maaliskuussa Tukholmassa.
Teksti ja kuva: Laura Kotila

Eileen Svensdottir ja Tommi Kivimäki tuntevat toisensa jo vuosien takaa.
Molemmat ajavat aktiivisesti kehitysvammaisten etuja kotimaissaan.