Miten meillä viestitään?

Äiti kertoo: Laura ja kommunikaatio

Laura on 12-vuotias Down-tyttö, jolla on myös kuulovamma. Hänellä on kuulolaite oikeassa korvassa. Sen avulla hän kuulee suhteellisen normaalisti. Hänen vasen korvansa on käytännössä kuuro. Tällä hetkellä Laura viittoo, puhuu, elehtii ja käyttää kuvia kommunikaation tukena.

Viittomat ovat Lauran pääasiallisin kommunikointikeino. Hän viittoo lauseita, kysyy ja kertoo asioita eli siis `puhuu` monipuolisesti. Epäselvissä tilanteissa Laura usein sormittaa sanan sormiaakkosilla. PCS-kuvat toimivat hänellä etupäässä päivä- ja viikko-ohjelman jäsentämisessä sekä menneiden tapahtumien muistelemisessa. Oma kuvakansio on olemassa, mutta sitä Laura ei ole vielä tottunut itsenäisesti käyttämään.

Lauran vauva-aikana kuulimme, että Helsingissä on tutkittu viittomien merkitystä varhaisessa kielenkehityksessä ja havaittu ne toimiviksi. Kyseltyämme asiasta erityishuoltopiiristä saimme silloisen kotihoidonohjaajan käymään luonamme. Hän antoi meille viittomia. Meidän vanhempien oli vaikeaa alkaa käyttää käsiämme uudella tavalla viestimiseen.

Olin Lauran kanssa kotona ja käytin harvakseltaan viittomia, kunnes Laura alkoi 1,5-vuotiaana kiukutella, kun emme ymmärtäneet häntä. Siitä alkoi aktiivinen viittomakausi. Tukena oli silloisen asuinpaikkamme Jyväskylän järjestämä Nallekerho, jossa viitottiin ja puuhattiin yhdessä lasten kanssa.

Viittomia alkoi tulla Lauralle pikkuhiljaa. Kolmevuotiaana hänellä oli noin 20 viittomaa, mutta nelivuotiaana niitä oli jo 100! Suuri merkitys oli integroidulla päiväkotiryhmällä (Turussa), jossa viitottiin jatkuvasti. Tällöin saimme kaupungilta myös viittomien kotiopetusta, sillä Laura osasi jo enemmän kuin äiti. Kun pikkuveli alkoi puhua, halusi Laurakin olla puhuva ja lopetti viittomisen. Päiväkodissa ja kotona kuitenkin vaadittiin Lauraa viittomaan ja niin tämä vaihe meni ohi. Myös kuvat olivat päiväkodissa käytössä. Päiväkotiaikana Laura oppi kuvan ja sanan yhdistämisen, ensin kavereiden nimistä.

Kuvia Lauralla on käytetty päivä- ja viikko-ohjelman jäsentämisessä sekä menneiden tapahtumien muistelemisessa. Hän on selvästi hyötynyt niistä. Kuvista voi tarkistaa, jos ei muista mitä tapahtuu. Kuva on myös konkreettinen tuki uusissa tilanteissa. Yhtenä lauantaiaamuna, kun Laura oli noin 8-vuotias, päätin, että lähdemme ajelemaan Porista Muumimaailmaan Naantaliin. Laura ei selityksistä huolimatta osannut hahmottaa tulevaa. Hain netistä Muumimaailman kartan ja tulostin sen. Annoin sen Lauralle ja kerroin, että tänne menemme. Laura nyökkäsi ja alkoi pukeutua. Kiukuttelu loppui siihen, ja hän tuli kartta kädessä autoon.

Laura on saanut puheterapiaa 3,5-vuotiaasta. Muutettuamme Poriin terapiassa oli vajaan vuoden tauko. Nyt alkoi viides vuosi tällä terapeutilla. Painotus on ollut kommunikoinnissa ja vastavuoroisessa olemisessa, jossa ohjatusti leikitään ja jaetaan asioita. Opetellaan kertomaan, kysymään, vastaamaan viittoen ja kuvilla. Puhemotoriikkaan ollaan paneutumassa nyt, kun Laura osaa paremmin olla kontaktissa toiseen. Lauralle on tulossa talvella helmilevy aktivoimaan hänen kieltään.

Ensimmäiset vuodet ammattilaiset antoivat neuvoja ja ideoita sekä ohjasivat meitä vanhempia. Kuntoutusvastuu oli minulla. Lauran aloitettua integroidussa ryhmässä huomasin, että voin jakaa vastuuta työntekijöiden kanssa. He huolehtivat kehityksen tukemisesta, minä saatoin keskittyä enemmän äitinä olemiseen ilman suurta painetta olla kehittävä. Näin kävi ensin päiväkodissa ja nyt myöhemmin koulussa. Koen, että minua kuunnellaan ja että ratkaisemme tärkeitä asioita yhdessä .

Puheterapeutti on ollut suurena tukena pohtiessani asioita. Tärkeä juttu oli myös Lauran kuulovamman toteaminen. Huomattiin, ettei ollut kyse vain omissa oloissa olevasta Downista, vaan siitä, ettei Laura kuule.

Kaksitoistavuotias Laura mieltää maailman konkretian kautta.