Integraatio ja inkluusio

Kohti kaikille yhteistä koulua

Erityisopetuksen ja yleisopetuksen sulautuminen Suomessa on vaikea asia. Suomessa keskustelu integraatiosta ja myöhemmin inkluusiosta, osallistavasta koulusta, on ollut erityiskasvatuksen keskeisiä kysymyksiä jo pari viime vuosikymmentä. Keskustelu jatkuu edelleen.

Esimerkki integraatiosta
Eletään vuotta 1994. Mari on kuusivuotias lapsi, jolla on downin syndrooma. Kouluvalintaa koskevissa neuvotteluissa vanhemmat esittivät toiveen, että Mari voisi aloittaa koulunkäyntinsä lähikoulussa, jossa myös hänen sisarensa käyvät koulua. Pitkien ja vaikeiden keskustelujen jälkeen päädyttiin vanhempien toivomaan ratkaisuun.

Ratkaisevaa oli luokanopettajan tuki: hän halusi yrittää Marin kanssa, vaikka hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta kehitysvammaisten opetuksesta. Aiemmin kaikki asuinalueen vammaiset lapset olivat siirtyneet erityisluokkiin. Neuvottelussa sovittiin, että Mari saa henkilökohtaisen opetussuunnitelman ja - avustajan. Sovittiin myös, että Marin opettaja voi konsultoida erityiskoulun opettajia.

Integraatio tarkoittaa, että vain yksittäiset, tarkkaan valitut, vammaiset lapset voivat päästä asuinalueensa koulun oppilaaksi. Useimmat erityistä tukea tarvitsevat lapset käyvät koulunsa erityisluokissa ja -kouluissa. Integraatioon kuuluu aina portinvartijuus. Opettajat ja viranomaiset määrittelevät ne lapset, jotka voivat osallistua yhteiseen opetukseen. Suomessa yhä useammin vammaisen lapsen vanhemmat toivovat, että lapsi voisi aloittaa koulunkäynnin lähikoulussa, mutta viranomaiset ohjaavat useimmiten nämä lapset erityiskouluihin.

Esimerkki inklusiivisesta, osallistavasta koulusta
Eletään vuotta 1999. Siitä kun Mari aloitti koulunsa, on kulunut neljä vuotta. Tänä aikana kehitysvammaisten lasten vanhempien painostus yhteistä koulua kohtaan on kasvanut entisestään. Vanhempien järjestö on järjestänyt useita seminaareja aiheesta. Myös Marin esimerkki on ollut rohkaiseva.

Vanha kehitysvammaisten erityiskoulu joudutaan homevaurioiden vuoksi sulkemaan. Neuvotteluissa erityisopetuksen järjestämiseksi päädytään kumoukselliseen tulokseen: Vanhaa erityiskoulua ei korjata. Päätetään erityiskoulun sulauttamisesta yleiskoulun yhteyteen. Samalla aloitetaan opetussuunnitelmatyö sekä opettajien täydennyskoulutus.

Koulun suunnitteluun otetaan mukaan vanhemmat ja yhteiseen kouluun perehtyneitä asiantuntijoita. Opetus erityisesti alkuopetuksessa on pääosin yhteistä, ylemmillä luokilla tarvitaan enemmän eriyttämistä. Opetuksesta vastaa tiimi, johon kuuluu erityisopettaja, luokanopettaja sekä tarvittava määrä avustajia. Yhteisyys koulussa nähdään jatkuvana prosessina ja kehittymisenä.

Inlusiivinen, osallistava koulu on kaikille avoin, lapsen vammasta riippumatta. Osallistavassa koulussa jokainen lähialueen lapsi on tervetullut omaan lähikouluunsa. Kun integraatio tarkoittaa joidenkin mukaan pääsemistä, inkluusio, osallistaminen tarkoittaa kaikkien mukana olemista.

Suomessa täysin osallistavaa koulujärjestelmää toteutetaan vain muutamilla paikkakunnilla. Näiden lisäksi joissakin pienissä kunnassa on luovuttu erityiskouluista ja luokista, erityistä tukea tarvitsevat lapset opiskelevat kokoaikaisesti yleisopetuksen ryhmissä.

Osallistavan koulun kehitys Suomessa on hidasta, vaikka yhteinen koulu on valtiovallan asettama tavoite. Hitaus johtuu siitä, että sekä luokanopettajat että erityisopettajat sekä heidän etujärjestönsä vastustavat kehitystä. Yhteisen koulun puolustajat löytyvät Suomesta koululaisten vanhemmista sekä yliopistojen erityispedagogiikan laitoksista, joista useimmat kannattavat inklusiivisen koulun kehittämistä. Epäilijöitä osallistavan koulun hyödystä riittää, vaikka kokemukset Suomessa ovat erittäin positiivisia. "Paluuta vanhaan kaksoisjärjestelmään ei halua kukaan eikä mikään taho", sanoo erään kaikille yhteisen koulun rehtori.

Tällä hetkellä näkyvissä ei ole kehityslinjoja, jotka uhkaisivat laajamittaisesti erillisen erityisopetusjärjestelmän asemaa Suomessa. Merkittävä painostus tulee vanhemmilta, mutta hekään eivät ole voimallisesti suurena rintamana osallistavan kehityksen takana. Osallistavan koulun ajatus hyväksytään Suomessa laajasti, mutta toimenpiteisiin tarttuminen on hidasta. Erään erityispedagogiikan professorin mukaan suomalainen erityisopetus näyttää omaksuvan kansainvälisen inkluusioliikkeen kielenkäytön, mutta muuttaa sen omiin tarpeisiinsa.

Kriittisiksi tarkoitettujen käsitteiden, kuten integraatio ja myöhemmin inkluusio, kohtalona on helposti se, että niiden sisältö määräytyy hallitsevan tahon, tässä tapauksessa erityisopetuksen, ehdoilla. Niinpä erityiskoulut saattavat kutsua itseään inklusiiviksi, vaikka mikään ei ole muuttunut.

Otteita Tukiliiton suunnittelija Jukka Kaukolan Ranskassa pitämästä kouluintegraatiota koskevasta esitelmästä erityispedagogiikan opiskelijoille vuonna 2003