Kokemusasiantuntijat
Isämeiningin 10 kokemusasiantuntijaisää kokoontui Tampereella syyskuussa 2008. Heistä Isämeininki olisi tämän näköistä.Mitä tehdään?
Keskeisenä teemana nousi esille toiminnallisuus, jolle Isämeininki- ryhmä itse asettaa rajat. Toiminta voi siis olla laidasta laitaan mitä vaan, kunhan se on yhteisesti sovittua ja toteutettua. Esille nousi mm. liikkuminen, ulkoilu, erilaisiin tapahtumiin osallistuminen, mielenkiintoisiin paikkoihin tutustuminen, ts. aktiivista, isien näköistä toimintaa.
Lasten mukaanotto aika-ajoin sai myös hyväksyvän vastaanoton. Tärkeäksi koettiin myös se, että spesiaalilapsella ja isällä on ihan omaa aikaa keskenään.
Aktiivisen toiminnan rinnalla kulkevat asiat. Ryhmäläisten viihtyvyyden takaa luottamuksellinen avoimuus. Tieto siitä että ryhmässä voit puhua mistä vaan antaa luottamuksen tunteen ryhmää kohtaan. Välillä puhutaan asiasta ja välillä sen vierestä, kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Tärkeänä koettiin myös se, että ryhmä olisi mahdollisimman vapaa osallistujilleen. Jokainen vuorollaan toimisi koollekutsujana yhteisesti sovittuna aikana. Näin toiminta olisi mahdollisimman monipuolista eikä organisointi jäisi yhden isän harteille. Tällä tavoin ryhmä itse määrittelee aktiivisuutensa.
Missä tehdään?
Paikalla ei niin ole väliä, kunhan tuttu, hyvä porukka on kasassa. Tapaamiset voidaan siis toteuttaa missä vain, kaupungissa tai maaseudulla, hotellissa tai eräkämpässä, kunhan saadaan kulut suhteutettua tapahtumaan.
Isämeiningin teesit
1. Aktiivista toimintaa jossa asiat kulkee rinnalla
- luottamuksellinen avoimuus
- ryhmän viihtyvyys
2. Onnistuneet ratkaisut
- puitteet, tilat jne
- jatkuvuus
- toiminta ja lepo tasan
3. Hyvä porukka
- järjestelyvastuun kierrätys
- yllätyksellisyys
- pitää ryhmä kasassa ja saada uusia jäseniä
- aktiivisuus määritellään itse
4. Osallistujien näköistä toimintaa
Ryhmän osallistujat:
Veijo Lehtonen, Turku
Jukka Ekman, Espoo
Jyrki Loijas, Vihti
Juha Nurminen, Tampere
Ilkka Liekari, Hki .
Kari Suosalmi, HKI
Jari-Matti Vuorio, HKI
Toni Gullblom, Hausjärvi
Timo Lappalainen, Rovaniemi
Olli Huokuna, Jokioinen
