Perhe

Sisaruus

Sisaruus tuo elämään paljon iloa ja vähän harmia - oli sisar tai veli sitten vammainen tai ei. Kun sisaruutta sävyttää vammaisuus, on lasten vanhemmilla suuri vastuu myös vammattomasta sisaruksesta. Sisaruussuhde on elämän mittainen, arvokas ja jokaiselle yksilöllinen kokemus. Vanhempien tehtävänä on antaa sisaruudelle paitsi tukea, myös rauhaa ja aikaa kehittyä.

Vanhemmat voivat tukea lapsiaan, mutta he eivät voi rakentaa sisaruutta lastensa puolesta. Äiti ja/tai isä voi kuitenkin auttaa myös vammatonta sisarusta antamalla hänelle oikeanlaista, ikään sopivaa tietoa sisaruksen vammasta, selittämällä ja perustelemalla sisaruksia koskevia päätöksiään ja huomioimalla lastensa erilaisia tarpeita tasapuolisesti.

Kehitysvammaisten Tukiliiton sivuilta löytyy pdf-muotoinen opas pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen sisaruksen tukemiseen. Oppaan nimi on Erilainen, samanlainen sisaruus ja sen ovat julkaisseet yhteistyössä Kehitysvammaisten Tukiliitto ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö ja Väestöliiton perinnöllisyysklinikka.

Kehitysvammaisten Tukiliitto järjestää myös sisaruksille omia perhetapaamisia. Esimerkiksi kesäkuun 2008 tapaamisessa ohjelmassa oli perheen sisarusten yhteistä toimintaa ja vuorovaikutusharjoituksia, vertaisuutta sekä tietoa vammaisuudesta ja sisaruudesta.

Lisää tietoa sisaruudesta löydät kirjasta:
Kaulio, Pia & Svennevig, Hanna (2006). Sisaruus - rakkautta, vihaa, kateutta. Minerva kustannus.


Yhteinen tekeminen lujittaa sisaruutta.