Parisuhde
Parisuhde on ihmisen elämässä yleensä yksi tärkeimmistä kiintymyssuhteista, jolta odotetaan läheisyyttä ja turvaa. Parisuhteen vuorovaikutukseen molemmat puolisot tuovat taustastaan käsin omat odotuksensa sopivalta tuntuvasta yhdessäolosta. Tunne-elämän kokemukset, lapsuudessa opitut ihmismallit ja ympäröivässä kulttuurissa vallitsevat käsitykset toimivasta parisuhteesta muovaavat puolisoiden yhdessäoloa. Puolisoiden välinen suhde on myös perheen keskeisimpiä voimavaroja. Näistä voimavaroista olisi syytä siis huolehtia.Kehitysvammaisen lapsen syntymä perheeseen on usein odottamaton tapahtuma, johon ei ole olemassa ennalta opittua toimintamallia ja josta selviytyminen voi tuntua vaikealta. Vanhemmat tarvitsevat aikaa ja tukea kasvaakseen lapsensa vammaisuuteen. Parisuhteen ja perheen voimavarat saattavat olla koetuksella. Jaksamisen ja parisuhteen hyvinvoinnin takia on huolehdittava siitä, että jokaisella perheenjäsenellä olisi mahdollisimman hyvin tilaa ilmaista itseään ja toteuttaa tarpeitaan. Tärkeää on, että vanhemmat kuuntelevat omia tuntemuksiaan ja luottavat itseensä ja toisiinsa.
Toimiva parisuhde antaa edellytykset hyvään vanhemmuuteen. Puolisot kokevat tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi, mikä heijastuu jaettuna vanhemmuutena yhteisessä arjessa. Näin haastava arjen pyörittäminen ei kuormita pelkästään jompaakumpaa vanhempaa. Jaetussa vanhemmuudessa puolisot arvostavat ja kunnioittavat toisiaan. Se tarkoittaa, että kumpikin puoliso osallistuu lasten ja kodin hoitoon,sitoutuu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen ja tukee toinen toistaan.
Kun vuorovaikutus vielä on avointa, syntyy "hyvän vanhemmuuden kehä": vanhemmat jaksavat paremmin kasvattaa lastaan tai lapsiaan, olla kärsivällisempiä ja joustavampia. Lapsen ja vanhemman toimiva vuorovaikutus tukee lapsen kehitystä ja kasvua. Kun isä ja äiti näkevät lapsensa kehityksen, sitoutuminen vanhemmuuteen vahvistuu ja motivaatio lisääntyy, mikä taas auttaa jaksamaan jne.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on toimittanuta pienen työkirjan parisuhteen tueksi:http://vanhemmat.mll.fi/tyokirjat/pieni_parisuhdekoulu
Suhdesoppa-parisuhdesivustolla käsitellään parisuhde-, ihmissuhde-, psykologia- ja perheasioita: http://www.suhdesoppa.fi/
![[Logo - KVTL]](/gfx/logo_kvtl.jpg)