Perhe

Päivähoito

Päivähoitoon siirtyminen on tärkeimpiä muutosvaiheita pienen lapsen elämässä. Päivähoitoa voidaan tarvita tukemaan lapsen kehitystä tai vanhempien työssäkäynnin tai opiskelun takia. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon ja siihen ovat ensisijaisesti oikeutettuja erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevat lapset.

Erilaisia päivähoitomuotoja:



• perhepäivähoito

• ryhmäperhepäivähoito

• päiväkoti -
lähipäiväkoti,
erityispäiväkoti,
integroidut erityisryhmät

• yksityinen hoito.



Päivähoidon muodon valintaan vaikuttavat mm. vanhempien toiveet, paikkakunnan mahdollisuudet, lapsen ikä ja mahdollisesti lapsen vammaisuuden piirteet. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoito voidaan järjestää myös integroituna normaalipäiväkotiin kahden paikalle tai avustajan kanssa, tai perhepäivähoidossa kahden paikalla tai erityiskorvauksella päivähoitajalle. Päiväkodeissa, joissa on erityis- tai integroituja ryhmiä, on erityislasten ohjaukseen ja hoitoon perehtyneitä työntekijöitä. Muissakin päiväkodeissa on usein kokemusta erityislapsista. Päivähoitoa vanhemmat voivat hakea lapselleen missä vaiheessa tahansa.

Oman paikkakunnan päivähoidon vaihtoehtoihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen lapsen aloittamista päivähoidossa. Lähemmin voi päivähoidosta ja hakumenettelystä tiedustella oman kunnan sosiaalitoimesta päivähoidosta vastaavilta henkilöiltä tai lähipäiväkodin henkilökunnalta.

Päivähoidosta ja erityisestä tuesta varhaiskasvatuksessa löydät tietoa esimerkiksi Varttuan sivuilta. Teemasivusto Varttua on osa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin verkkopalvelua. Se tarjoaa ajantasaista ja monipuolista tietoa varhaiskasvatuksesta ja lasten päivähoidosta. Sivustolta löydät myös kirjavinkkejä ja linkkejä vammaisjärjestöjen ja vammaisalan palvelujen tarjoajien sivuille.