Perhe

Ansiotyö ja perhe

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on varsinkin pikkulapsiperheessä ja vammaisen lapsen perheessä haastavaa puuhaa. Viisas työnantaja joustaa itsekin ja saa palkkioksi paitsi kiitollisen työntekijän, myös puskaradion tehokkaasti levittämän maineen hyvänä työnantajana. Sekä työnantajat että työntekijät voivat pyytää työsuojelupiiriltä ohjeita työn turvallisuuteen ja terveellisyteen sekä työsuhteen ehtoihin liittyvissä asioissa.

Lapsen äkillinen sairastuminen
Vanhemmalla on oikeus hoitaa kerrallaan enintään neljä työpäivää alle 10-vuotiasta, äkillisesti sairastunutta lasta (tilapäinen hoitovapaa).

Hoitovapaata kokonaan tai osittain
Vanhemmalla on oikeus kokoaikaiseen hoitovapaaseen hoitaakseen alle 3-vuotiasta lasta. Työaikaa voi lyhentää palkattomasti eli pitää ns. osittaista hoitovapaata lapsen toisen kouluvuoden päättymiseen saakka. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen vanhemmat voivat pitää osittaista hoitovapaata lapsen kolmannen lukuvuoden päättymiseen saakka. Osittaisella hoitovapaalla olevat vanhemmat voivat hakea ansiomenetyksen korvaamiseksi Kelalta osittaista hoitorahaa.

Vuorotteluvapaalle
Kokopäivätyössä olevilla on mahdollisuus hakea vuorotteluvapaata, joka on 90 - 359 kalenteripäivän vapaajakso. Vuorotteluvapaan ajalta työntekijälle maksetaan vuorottelukorvausta. Työnantaja palkkaa vuorotteluvapaalle jäävän tilalle työttömän työnhakijan.

Määräajaksi osa-aikatyöhön
Kun työntekijä siirtyy vapaaehtoisesti määräajaksi osa-aikatyöhön, työvoimatoimisto voi myöntää hänelle ns. osa-aikalisää korvauksena ansionmenetyksestä. Työnantaja palkkaa täksi ajaksi työttömän työnhakijan osa-aikatyöhön. Osa-aikalisää maksetaan samalle henkilölle enintään 12 kuukauden ajan.

Lisätietoa perhevapaista, vuorotteluvapaista ja osa-aikatyöstä: www.mol.fi ja www.kela.fi/