Perhe

Isovanhemmuus

Isovanhemmuus on monelle kokonaan uusi elämänvaihe, jossa suhde lapsenlapseen saa kehittyä erilaiseksi kuin aikanaan omiin lapsiin. Tämän ainutlaatuisen ja arvokkaan ihmissuhteen kasvualustana toimivat lapsen vanhemmat, jotka kumpikin osapuoli näkee ja kokee omasta näkökulmastaan. Vanhempien olisikin muistettava, että vaikka heidän on hyvä tukea isovanhemman ja lapsen suhdetta, pakottamalla ei yksikään ihmissuhde pidemmän päälle toimi. Joskus tarvitaan aikaa, jotta kaikki osapuolet löytävät itselleen sopivan roolin uudessa kokonaisuudessa.

Isovanhemmuus on haastellista: on opittava luottamaan omien lastensa kykyyn kasvaa vanhemmiksi, olla tukena kuitenkaan liikaa tuputtamatta ja tuppaamatta. Joskus isovanhemmuuteen liittyy myös kaksinkertainen huoli: miten pärjää uusi ihmisenalku, miten jaksaa oma lapsi vammaisen lapsen vanhempana.

Muuttuvassa maailmassa ihmisten asenteet ja perheelle tarjolla olevat tukimuodotkin ovat hitaasti kehittymässä parempaan suuntaan. Mikään ei kuitenkaan voi korvata isovanhemman ja oman vanhemman antamaa tukea, rakkautta ja ymmärrystä. Toisaalta suhde lapsenlapseen kehittyy usein korvaamattomaksi myös isovanhemmalle.

Tarinoita siitä, miten lapsen vammaisuus vaikuttaa ja ei vaikuta isovanhemmuuteen löydät seuraavista linkeistä:

Yhtä rakas kuin muutkin (Tukiviesti 5/2008, s. 34-35)
Paappa peliseurana
Mumman ykkönen

Tietoa pienen kehitysvammaisen lapsen isovanhemmuudesta löydät kirjasta:
Parkas, Ritva & Penttilä, Helena (1995): Isovanhemmuus pienen kehitysvammaisen lapsen elämässä. Kehitysvammaisten tukiliitto. Kirja kuuluu sarjaan: IKI-instituutin julkaisuja.


Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde rakentuu hiljalleen yhteisen tekemisen ja leikin myötä.