Työllistyminen
Työelämän polkuja
| Palkkatyötä tuettu työ |
työsuhde |
| Sosiaalipalvelu
|
huoltosuhde |

Monet kehitysvammaiset ihmiset tekevät työtä, mutta harva heistä saa työstään palkkaa.
Työikäisiä kehitysvammaisia suomalaisia on noin 23 000. Työ- ja päivätoimintaan heistä osallistuu n. 14 000. Perustoimeentulona kehitysvammaisille ihmisillä on Kansaneläkelaitoksen myöntämä työkyvyttömyyseläke.
Kehitysvammaisten ihmisten työllistymisestä voi lukea lisää esimerkiksi Yhteisvastuu 2008 -hankkeiden loppuraportista: Työllä osallisuutta? Tapio Pajunen, Kari Vuorenpää, Lea Nikula, Kerstin Österlund, Marita Mäenpää, Marika Ahlstén, Heikki Seppälä, 2010 . pdf.
Palkkatyötä voi tehdä myös työkyvyttömyyseläkkeellä.
Vaikka kehitysvammaiset ihmiset ovatkin työkyvyttömyyseläkkeellä he voivat tehdä työtä ja osallistua työelämään. Jos tulot ovat pienet, työntekijä ei menetä eläkettään. Jos ansaittu määrä ylittyy, henkilön on jätettävä työkyvyttömyyseläkkeensä lepäämään.
Suurin osa työtä tekevistä kehitysvammaisista ihmisistä osallistuu kuntien järjestämään työtoimintaa, vain harvalla on palkkatyötä. Kehitysvammaisten Tukiliiton arvioiden mukaan reilulla 3000 koulutetulla kehitysvammaisella ihmisellä olisi työkykyä ja tahtoa tehdä palkkatyötä.
Kehitysvammainen ihminen tarvitsee toisen ihmisen tukea työllistymiseensä. Suurin osa palkkatyössä olevista kehitysvammaisista on työllistynyt tuetusti. Tällä hetkellä vain noin 300 kehitysvammaista ihmistä tekee työsopimussuhteista työtä.
Tuettu työ
- Työsuhteista työtä.
- Tavallisella työpaikalla.
- Tukitoimien avulla toteutettuna.
Tuettu työ on tavallista palkkatyötä. Työllistymisessä tarvittavan tuen tarjoaa työhönvalmentaja, hän on tukena työllistymisen kaikissa vaiheissa. Työhönvalmentaja palvelut kehitysvammaiselle työllistyjälle ovat osa sosiaalihuollon palvelua. Palvelut ovat työllistyjälle sekä työnantajalle maksuttomia. Tuetusti työllistyneitä kehitysvammaisia ihmisiä on yli 300.
Työvoimatoimiston palvelut
Työvoimatoimistolla on päävastuu vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistymisessä. Työvoimatoimisto voi oman harkintansa mukaan myöntää kaikki käytössään olevat palvelut ja tukitoimet myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevalle kehitysvammaisille työnhakijalle.



