Työ- ja päivätoimintakeskukset klubitaloiksi

06.02.2019

Marja Irjala
Marja Irjala.

Olen viime kuukausina tavannut lukuisan joukon kehitysvammaisia ja heidän omaisiaan eri puolilla Suomea. Eräs suuri huoli tuntuu heidän joukossaan olevan uusi vammaispalvelulaki (hallituksen esitys eduskunnalle 159/2018), milloin se tulee voimaan ja miten se oikein tulee muuttamaan palveluja ja niiden toteutumista käytännössä. Erityinen huoli tuntuu olevan työ- ja päivätoimintojen ja niiden alaisen avotyön kohtalosta, joiden tulevaisuudesta lakiesitys ei juurikaan sisällä mitään konkreettista.

Maassamme on noin 25 000 työikäistä kehitysvammaista, joista noin 6 000 on mukana kuntien ylläpitämissä ja rahoittamissa työ- ja päivätoimintakeskuksissa. Työ- ja päivätoimintojen alaisuudessa ja niiden ulkopuolella, erilaisissa, lähinnä kuntien työpisteissä, tehtävässä palkattomassa, ei-työsuhteisessa avotyössä työskentelee noin 2 000 vammaista tai osatyökykyistä.  Järjestelmä on räikeässä ristiriidassa muun muassa vammaisten perusoikeuksien, yhdenvertaisuuslain ja YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen kanssa.

Olen puheenvuoroissani esittänyt, että avotyö pitäisi jo terminä hävittää käytöstä ja muuttaa nykyisestä, monien vammaisten kohdalla hamaan ikuisuuteen kestävästä ”työsuhteesta” määräaikaiseksi työharjoitteluksi. Monen vammaisen kohdalla avotyön muuttaminen työkokeilun tai -harjoittelun jälkeen voidaan sittemmin helposti muuttaa osa-aikatyöksi, jolloin toimeentulon pohjana säilyy työkyvyttömyyseläke. Edellä mainittu järjestely näyttäytyi minulle väitöskirjaani (Irjala 2017) haastattelemieni kehitysvammaisten osalta erinomaiseksi ratkaisuksi. Osa-aikainen työ, työntekijälle kuuluvine etuineen, antoi heille kokemuksen osallisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja merkityksellisestä elämästä sekä aiempaa paremman toimeentulon.

Mitä uutta aktivointitoimintaa sitten vaikeimmin vammaisten kohdalle tarvitaan, kysyi eräs kehitysvammaisen nuoren äiti minulta. Mielestäni työ- ja päivätoimintakeskukset voisivat jatkossa keskittyä vaikeimmin vammaisten ja muutoin vaikeimmin toimintarajoitteisten päivä- ja aktivointitoimintoihin monipuolistamalla palvelujaan klubitalotyyppisiksi kokonaisuuksiksi. Klubitalotoiminta on tyypillistä järjestölähtöistä auttamistyötä, jota rahoittavat sosiaali- ja terveysministeriön alainen STEA sekä sijainti- ja yhteistyökunnat.

Klubitalojen toiminta perustuu vapaaehtoiseen, maksuttomaan jäsenyyteen ja sen lähtökohtana ovat jäsenten tarpeet.  Mahdollisuuksien mukaan vammainen voi osallistua talon toimisto-, keittiö- ja kahvilatöihin tai siivouksiin. Taloissa ylläpidetään myös opintoryhmiä ja kursseja, jotka edistävät arjen ja työelämän taitoja. Onnistuneita klubitaloratkaisuja on muun muassa Nuorten Ystävät -järjestöllä Oulussa, Rovaniemellä ja Kajaanissa. Talot ovat, varovaisen alkunsa jälkeen, osoittautuneet merkittäviksi yhteisöllisyyden ja vertaistuen rakentajiksi.

Mitä jos kuntien nyt ylläpitämät työ- ja päivätoimintakeskukset siirtyisivätkin alan järjestöjen ylläpitämiksi, kuntien tuella toimiviksi monialaisiksi klubitaloiksi?

* Kirjoittaja on KT, ekonomi ja järjestöneuvos.

Marja Irjala: Avotyö pitäisi jo terminä hävittää ja muuttaa määräaikaiseksi työharjoitteluksi. #Työ- ja #päivätoiminta’keskukset voisi muuttaa monialaisiksi klubitaloiksi.