TE-toimiston palvelut vammaisten saavuttamattomissa

Moni vammainen henkilö jää Suomessa huomiotta, kun kyse on yhdenvertaisista ja julkisista työllistymispalveluista. TE-toimiston tehtävä on tarjota julkista työvoimapalvelua, jonka perusteena on asiakkaan oma aktiivisuus työnhaussa tai asiakkaan oman työllistymissuunnitelman mukaisesti hänelle tarjottavat henkilökohtaiset palvelut. Monet opinnäytetyöhöni vastanneista vammaisista työnhakijoista olivat sitä mieltä, että TE-toimiston kyvyt vastata vammaisten palvelun tarpeeseen olivat riittämättömät.

Harvempi vastaaja oli sitä mieltä, että TE-toimiston palvelut vastasivat heidän tarpeisiinsa hyvin. Yleensä tätä mieltä olivat ne asiakkaat, jotka saivat toimistosta henkilökohtaisia tukipalveluita. Esimerkiksi työhönvalmentajan tai erityistyövoimaneuvojan palvelut koettiin positiiviseksi. Työhönvalmentajalla ja erityistyövoimaneuvojalla oli enemmän aikaa asiakkaan kanssa tehtävään työhön, joten he ehtivät tarkemmin paneutua asiakkaan tilanteeseen ja auttaa häntä työpaikan löytämisessä. Kannustava ja aktiivinen yhteydenpito TE-toimiston taholta oli myös asia, jota vammaiset työnhakijat arvostivat.

Vammaiset henkilöt joutuivat usein järjestämään itselleen työpaikan varsin itsenäisesti. Usein työpaikka mahdollistui omien verkostojen kautta. TE-toimistolta vammainen henkilö haki monesti käytännössä yksin tai yhteistyössä työnantajansa kanssa palkkatukea. Palkkatuen hakemisessa TE-toimistosta ei apua saanut, vaan pahimmassa tapauksessa asiakas jäi yksin kaavakkeidensa kanssa. Palkkatukioikeudesta kysyttäessä vastaus saattoi asiakkaan mukaan olla erilainen riippuen virkailijasta.

TE-toimistossa suhtauduttiin usein vammaisiin työnhakijoihin asenteellisesti. Heitä ei nähty tuottavina työntekijöinä, vaan vaikeasti työllistettävinä asiakkaina, jotka saattoivat herättää virkailijoissa jopa pelkoa. Yksi työnhakija kertoi ajatelleensa, että TE-virkailija pelkäsi häntä. Asiakkaat kertoivat, miten heitä oli yritetty houkutella työvoiman palvelukeskuksen asiakkaiksi ja sitä kautta kuntouttavaan työtoimintaa. Se ei korkeakoulutetusta vammaisesta tuntunut oikealta paikalta, eikä oikealta tavalta toimia hänen työllistymisensä edistämiseksi. Kuulovammainen asiakas puolestaan kertoi, että hänen oli hyvin vaikea asioida TE-virkailijan kanssa, joka ei ymmärtänyt kuuroudesta mitään. Koska työntekijällä ei ollut perustietämystä asiakkaan haasteista, oli asioiminen vaikeaa, vaikka viittomakielen tulkki olikin käytettävissä. Vammaiset ihmiset kokivat myös, että TE-toimiston heitä koskevat ohjeistukset olivat vanhentuneita, eivätkä vastanneet tätä päivää.

Vammaisten henkilöiden kohtaamiin ongelmiin TE-toimistossa löytyisi ratkaisuja työntekijöitä kouluttamalla ja osaamista kehittämällä. #vammaisuus #työelämä

Edellä esitetyt ongelmat johtuivat työntekijöiden tietotaitoon ja asenteisiin liittyvistä ongelmista. Ongelmiin pitäisi pyrkiä pikaisesti löytämään ratkaisuja työntekijöitä kouluttamalla ja osaamista kehittämällä. Tietoisuuden lisääminen vammaisista henkilöistä tuottavina työntekijöinä on monen eri organisaation työsarka. Vammaisten kanssa työskentelevät kuntien ja vammaisjärjestöjen työntekijät olisi saatava entistä enemmän mukaan tähän työhön. Myös vammaiset itse ovat avainasemassa, mutta kaikki eivät jaksa taistella omien oikeuksien puolesta. Siksi järjestöjen työ asian edistämiseksi olisi tärkeää. Vammaisjärjestöt voisivat järjestää erilaisia tietoiskutyyppisiä tilaisuuksia siitä, miten virkailijoiden pitäisi ohjata vammaisia työnhakuun liittyvissä kysymyksissä. Vammaisjärjestöjen tehtävänä olisi kertoa vammaisuuden vaikutuksesta työnhakuun ja asiointiin TE-toimiston kanssa. Tiedon antamisen voisi yhdistää esimerkiksi työntekijöiden virkistäytymis- tai koulutuspäivän yhteyteen.

Erityisen tärkeäksi nousi se, että asiakkaat olivat tyytyväisiä, jos he saivat työskennellä tutun virkailijan kanssa pitkään. Virkailija tunsi heidän tarpeensa ja osasi toimia rakentavasti asioiden eteenpäin viemiseksi. Vaikka virkailijan vaihtuvuutta pidettiin merkityksellisenä ongelmana, tärkeää tuntui olevan myös, että asiakkaan ja virkailijan välinen vuorovaikutus toimi. Vammaisille työnhakijoille oli tärkeää voida vaihtaa virkailijaa, jos tämä ei osannut ottaa huomioon heidän erityistarpeitaan työnhakuun liittyvissä kysymyksissä.

* Kirjoittaja Sanna Talus on FM yleinen historia, Sosionomi (AMK). Hän kertoo kirjoittaneensa blogitekstin sosionomi (AMK) -opinnäytetyönsä pohjalta.