Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Skp:n vastaukset

Emmi Tuomi

Suomen kommunistinen puolue vastasi Tukiliiton kysymyksiin 11.3.2011.

1. Sitoutuuko puolueenne kiirehtimään YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimuksen ratifiointia Suomessa?

Vastaus: Kyseinen YK:n yleissopimus käsittelee vain asioita, joiden pitäisi itseään hyvinvointivaltioksi kutsuvassa maassa olla itsestäänselvyyksiä. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen ensimmäisten joukossa jo vuonna 2007, joten ratifioinnin viivästyminen on vain tahdon puutetta ja osoitus siitä, ettei tämä asia ole ollut ministeriöiden tärkeysjärjestyksessä riittävän korkealla.
 
2. Miten puolueenne varmistaa, että kehitysvammaiset ihmiset voivat YK-sopimuksen mukaisesti itse valita asuinpaikkansa ja -kumppaninsa?
3. Miten puolueenne varmistaa, että kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeus ja hyvä kohtelu toteutuvat?

Yhteinen vastaus kysymyksiin 2 ja 3:

Vastaus: Vammaisalalla on koko ajan enemmän tietoa ja ymmärrystä ns. yksilöllisestä palveluiden suunnittelusta. Menetelmiä myös esim. vaikeammin kehitysvammaisten ihmisten mielipiteen ja oman äänen kuuluviin saamiseksi on olemassa ja kehitetään. Samoin vammaisalalla toimintakulttuuri ja ideologia korostavat yhä enemmän vammaisen henkilön oman tahdon ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. On poliittisen tahdon asia hyödynnetäänkö tätä tietotaitoa palveluiden suunnittelussa, vai onko tärkeämpää tuottaa palvelut tehokkaasti ja taloudellisesti.

Hyvä kohtelu, oikeudet ja sopivimmat palvelut toteutuvat kaikille vain, kun koko vammaispalveluiden perusta on kunnossa. Yksilön vastuu (esim. omien palveluiden etsimisessä/valitsemisessa/päättämisessä) ei saa olla liian suuri, kun kyse on henkilöistä, joilla esim. kehitysvammaisuuden vuoksi ei ole täysiä mahdollisuuksia tai valmiuksia ymmärtää tai muuten hallita valintojensa seurauksia.

Päävastuu on oltava valtiolla ja palveluiden järjestäminen toteuduttava valtion/kuntien/ kuntayhtymien julkisina, voittoa tavoittelemattomina palveluina. Yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut sirpaloittavat ja tekevät palvelukentästä epävarmempaa. Yksityisten palveluiden voitontavoittelu sopii vammaispalveluihin em. syistä harvinaisen huonosti.

4. Miten puolueenne vaikuttaa siihen, että kehitysvammaiset henkilöt pääsevät mukaan työelämään ja palkkatöihin ja että heille jää enemmän elämiseen kuin alle 200 euroa/kuukausi?

Vastaus: SKP vaatii 900 euron perusturvaa kaikille, joilla ei muuten ole (muun muassa vammaisuuden vuoksi) mahdollisuutta saada toimeentuloaan. Myös muut SKP:n työelämävaatimukset (esim. työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta, julkisten palvelujen työpaikkojen lisääminen ja valtiovallan työllistämisvastuu) edistävät vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia työelämässä, koska niiden perustarkoitus on vähentää yksipuolisia taloustehokkuuden vaatimuksia työelämässä ja turvata työpaikkoja myös muille kuin yksityisten markkinoiden valitsemille.

5. Onko puolueenne valmis toimimaan niin, että henkilökohtainen apu laajennetaan koskemaan myös vaikeimmin kehitysvammaisia henkilöitä?

Vastaus: Emme pidä perusteltuna sitä, että rajataan henkilökohtaisen avun ulkopuolelle kehitysvammaiset, jotka eivät pysty selvästi ilmaisemaan mielipidettään siitä, minkälaista apua he tarvitsevat. Näin vaikeimmin vammaiset rajataan edellä mainitun (ja uuden lain hengen mukaisen) itsemääräämisoikeuden ulkopuolelle tässä asiassa (ja heille tarjotaan edelleen laitosratkaisuja, ei henkilökohtaista apua). Olemme sitä mieltä, että lakia tulee laajentaa koskemaan myös vaikeimmin vammaisia henkilöitä. Tämä voi tapahtua niin, että heidän kohdallaan työnantajan ja työnjohdon tehtävästä vastaa kunta, ja valtio osoittaa kunnille tähän resurssit.

 

Emmi Tuomi

Suomen kommunistinen puolue

poliittisen toimikunnan jäsen

kehitysvamma-alalla työskentelevä psykologi

Helsinki