Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Tukiliiton historiaa

1960-luku, Toinen toistamme tukien

Kehitysvammaisten Tukiliiton edeltäjä eli Vajaamielisten Tukiyhdistysten Liitto syntyi 16.4.1961. Ensimmäiset aloitteet liiton perustamiseksi oli tehty jo 1940-luvulla.

Liiton perustivat neljä ensimmäistä tukiyhdistystä, joiden kotipaikat olivat Helsinki, Pori, Tampere ja Turku. Mukana Liiton perustamisessa oli myös Kotkan äitikerho. Vajaamielisten Tukiyhdistysten Liiton kotipaikka on alusta asti ollut Tampere.

Liiton säännöt vahvistettiin ja liitto merkittiin yhdistysrekisteriin 15.9.1961. Järjestö hankki heti kansainvälisiä kontakteja. Ne olivat tärkeitä etenkin siksi, ettei Suomesta löytynyt silloin esimerkkejä tämän tyyppiselle yhdistystoiminnalle.

Liiton perustamisen aikoihin ei puhuttu vielä laitos- tai avohuollosta, vaan pelkästä huollosta. Sillä tarkoitettiin laitoshuoltoa, jota kaikille perheille suositeltiin haettavaksi. Perheiden piti toimia, ennen kuin lapsi täytti 16 vuotta.

Vuonna 1966 vajaamielislainsäädännön uudistamiseksi perustettiin Suomessa komitea ja vajaamielinen-sana muutettiin kehitysvammaiseksi. Vajaamielisten Tukiyhdistysten Liiton nimi muuttui siten Kehitysvammaisten Tukiyhdistysten Liitoksi.

Vuonna 1968 liitto sai ensimmäisen täysipäiväisen työntekijänsä. Hänen nimikkeensä oli sihteeri. Kehitysvammaisten Tukiyhdistysten Liitto sai myös oman toimiston.

1970-luku, Yhdessäoloa ja yhteistyötä

1970-luvulla kehitysvammaisten tukiyhdistyksiä perustettiin kymmenittäin ja laitosrakentaminen jatkui vilkkaana. Liitto ryhtyi antamaan vuonna 1970 myös vanhempainneuvontaa.

Tukiviesti-lehti syntyi 1971 lievittämään sitä tiedon paitsiota, jossa perheet elivät.

Vuonna 1972 liitto osti Mertiörannan kurssikeskuksen ja alkoi tarjota kehitysvammaisille harrastusmahdollisuuksia. Tukiyhdistysten liitto palkkasi myös vapaa-ajan ohjaajan.

Kehitysvammaisten Tukiliitto aloitti kirkkopyhätoiminnan yhteistyössä paikallisen seurakunnan kanssa. Kirkkopyhän järjestelyvastuu siirtyi 1990-luvun alkupuolella Tukiliitolta luterilaiselle kirkolle. Kirkkohallituksen diakonia- ja yhteiskuntatyö toimii kirkkopyhien valtakunnallisena koordinaattorina ja järjestäjänä yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

1980-luku, Voimaa arkeen

1980-luku toi liitolle uusia ulottuvuuksia ja varoja. Liiton toiminta laajeni ja jäsenistö karttui. Kehitysvammaisten Tukiliitto rekisteröitiin järjestön uudeksi nimeksi vuonna 1982.

Selkolehti Leija alkoi ilmestyä säännöllisesti vuoden 1983 alusta. Vuonna 1988 syntyi IKI-instituutti tarjoamaan koulutusta kehitysvammaisille ihmisille. Vuonna 1989 liitto sai myös oman kiinteistönsä Pinninkadulle.

1990-luku, Kumppanuutta

1990-luvulla Tukiliiton koko toiminnassa korostui edunvalvonta. Lama ja valtionosuusuudistus katkaisivat hyvin alkaneen palvelurakennemuutoksen ja yhtenäistämisen. Ennen valtionosuusuudistusta erityishuoltopiirit olivat huolehtineet kehitysvammaisten ihmisten palveluista, mutta nyt vanhempien ja yhdistysten piti ryhtyä asioimaan kuntien kanssa.

Tukiliitto panosti kuntien työntekijöiden ja päättäjien koulutukseen 1990-luvulla. Aloitettiin Etua yhteistoiminnasta-projekti, joka on nykyisen kuntayhteistyön alku.

Vuonna 1997 syntyi EU:n pilottihankkeena Tukiliiton suojiin Malike eli Matkalle liikkeelle keskelle elämää -keskus, joka tarjoaa toimintaa ja toimintavälineitä erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille ja heidän perheilleen.

1990-luvulla alkoi myös kehitysvammaisten ihmisten voimaantuminen, oman asian ajaminen. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Kumppanuusprojekti tuki voimaantumista ja sen seurauksena perustettiin Me Itse -yhdistys vuonna 1999. Yhdistyneessä Europpassa, EU:ssa, virisi paljon yhteistyötä eri maiden järjestöjen kanssa.

2000-luku, Kohti kansalaisyhteiskuntaa

2000-luvun alussa laman varjo oli edelleen olemassa ja kuntien talous tiukalla. Siksi edunvalvonta oli edelleen keskeistä. Tukiliitto halusi purkaa etenkin alueellista eriarvoisuutta.

2000-luvulla kehitysvammaiset ihmiset myös toimivat ja vaikuttavat itse. Työhön liittyvät asiat tärkeitä, samoin kuin toisen asteen koulutuksen kehittämiseen vaikuttaminen.

Suuri edistysaskel koettiin 1.9.2009, kun vammaispalvelulain uudistus astui voimaan. Se on osa laajempaa vammaislainsäädännön uudistusta. Uudistuksen taustalla ovat sekä perusoikeudet että YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus.

Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta vaikeavammaiset ihmiset voivat määrätä itse enemmän omasta elämästään. Laki antaa vaikeavammaisille ihmisille oikeuden saada henkilökohtaista apua. Laki koskee myös kehitysvammaisia henkilöitä.

Vuosi 2011 on liittomme 50-vuotisjuhlavuosi.