Liittokokous
Liittokokous käyttää Tukiliiton ylintä päätösvaltaa. Se valitsee liittohallituksen uudet jäsenet, käsittelee vuosikertomuksen ja tekee päätöksiä tulevasta käsitellessään tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa. Yhdistysten tekemillä aloitteilla on tärkeä osa liittokokouksessa. Liiton jäsenyhdistykset voivat nimittää edustajansa kokoukseen jäsenmääränsä suhteessa
Liittokokous 2012
Vuoden 2012 liittokokous järjestetään Tampereella 26.5.2012. Samana päivänä liittokokouksen yhteydessä on myös lapsiperheiden Hyväntuulenpäivä. 25.5.2012 toteutetaan Ideapäivä-seminaari jossa kierrätetään paikallisyhdistyksien hyviä käytäntöjä. Liittokokous ja Ideapäivä-seminaari järjestetään Tampereella Juhlatila Konsussa.
25.5.2012 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy toivottavat osallistujat tervetulleiksi juhlaillalliselle 20-vuotisen toimintansa johdosta. KVPS-konserni tarjoaa Tukiliiton liittokokouksen yhteydessä perjantai-iltana juhlaillallisen mukavan seurustelun ja pienen ohjelman merkeissä.Tilaisuus pidetään ravintola Bravo Plazassa, Finlaysonin alueella, osoitteessa Itäinen katu 5-7. Liittokokousillallinen alkaa klo 19.00.
Ilmoittautuminen liittokokoustapahtumiin on päättynyt.
Veloitukseton peruutus voidaan tehdä ennen 11.5.2012. Tämän jälkeen tapahtuneista peruutuksista peritään 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutuksen syynä on oma tai lapsen sairaus (kopio lääkärintodistuksesta tulee esittää), toimistokuluina veloitetaan 20 euroa. Koko maksu peritään, mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan. Muutokset ja peruutukset tehdään sähköpostitse osoitteeseen: sinikka.niemi@kvtl.fi.
Lisätietoja ilmoittautumisesta: Hanne Mustonen, hanne.mustonen@kvtl.fi tai p. 0207 718 255
Kustannukset
Liittokokous 40 euroa (hintaan sisältyvät kahdet kahvit ja lounas)
Ideapäivä-seminaari 60 euroa (hintaan sisältyvät kahdet kahvit ja lounas)
Jos osallistuja tulee avustajan/tulkin kanssa, on avustajalla/tulkilla mahdollisuus ruokailla sekä kahvitella Ideapäivä-seminaari- ja liittokokouspäivinä. Avustajien/tulkkien ruoan ja kahvin maksaminen tapahtuu käteisellä paikan päällä.
Majoitusvaihtoehdot:
Cumulus Koskikatu sekä Scandic Tampere City
Liittokokousaloitteet
Tukiliiton jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus vaikuttaa liiton toimintaan monin tavoin. Yksi vaikuttamisen väylä on liittokokoukselle tehtävät aloitteet.
Liittokokousaloitteet tulee jättää viimeistään 31.3.2012. Ne osoitetaan mieluiten sähköpostitse kansalaistoiminnan päällikkö Oili Jyrkämälle oili.jyrkama@kvtl.fi tai postitse osoitteeseen Kehitysvammaisten tukiliitto, Oili Jyrkämä, Pinninkatu 51, 33100 Tampere. Lisätietoja antaa Oili Jyrkämä, puh. 0207 718 225.
Vuonna 2011 liittokokousaloitteita jätettiin määräaikaan mennessä 12.
Liittokokousmateriaaleja 2011
Liittokokous 2011, pöytäkirja (pdf)
Kehitysvammaisten Tukiliiton vuosikertomus 2010 (doc)
Kehitysvammaisten Tukiliiton toimintasuunnitelma 2012 (doc)
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy, toimintakertomus 2010 -esitys (pdf)
Liittokokouksessa julkaistiin Tukiliiton
Vaikka se kestäisi sata vuotta -juhlakirja.
Selkokielisen kirjan on kirjoittanut Tuula Puranen.
Kirjan taustatoimittaja Pertti Rajala esitteli
juhlajulkaisua liittokokouksessa näin:
Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta - juhlakirja (pdf)
Katso kuvia Kehitysvammaisten Tukiliiton
50-vuotisjuhlaseminaarista 20.5.2011
Tampereella tästä linkistä:
http://bit.ly/kAFqno
Katso kuvia Kehitysvammaisten Tukiliiton
liittokokouksesta 21.5.2011
Tampereella tästä linkistä:
http://bit.ly/jjwXhK
Katso kuvia Hyvän tuulen päivästä
21.5. Tampereella tästä linkistä:
http://bit.ly/jmGOrw
Juhlaseminaarin materiaaleja
Maija-Riitta Ollila, VTT, filosofi:
Omannäköinen onni - Mikä tekee elämästä arvokasta (pdf)
Maria Kaisa Aula, VTL, lapsiasiavaltuutettu:
Jokaisen lapsen oikeus hyvään elämään (pdf)
Onnen palaset - vuosikymmenet kertovat:
Kaarina Johanson: Onnen palaset (pdf)
Silja Pajula: Onnen palasia Oskarista (pdf)
Liittokokous 2010
Liittokokous 2010, pöytäkirja (pdf)
Vuosikertomus 2009 (doc)
Toimintasuunnitelma 2011(doc)
Liittokokous 2009
Vuosikertomus 2008 (pdf)
Vuosikertomuksen 2008 liitteet (pdf)
Toimintasuunnitelma 2010 (pdf)
Liittokokousaloitteet ja esitykset toimenpiteiksi (pdf)
Aloitetaulukko 2004-2008 (pdf)
Liittokokous 2008
Julkilausuma (doc)
Toimintakertomus 2007 (pdf)
Toimintakertomuksen 2007 liite (pdf)
Toimintasuunnitelma 2009 (pdf)
Liittokokousaloitteet 2008 (pdf)
Liittokokousaloitetaulukko 03-07 (pdf)
Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous kokoontuu vuosittain. Kokouksessa käsitellään edeltävän vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tulevan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Myös jäsenyhdistysten tekemät aloitteet käsitellään liittokokouksessa. Liittokokous käyttää Kehitysvammaisten Tukiliiton ylintä päätösvaltaa; se myös valitsee liittohallituksen 16 jäsentä ja liittohallituksen puheenjohtajan. Kokoukseen voivat liiton jäsenyhdistykset nimittää edustajansa jäsenmääränsä suhteessa.
Tukiliiton säännöt löydät tästä (LINKKI SÄÄNTÖIHIN, LÖYTYVÄT VANHOILTA SIVUILTA)
Liittokokous 2011
Vuoden 2011 liittokokous järjestetään Tampereella 21.5.2011. Vuosi 2011 on Tukiliiton 50-juhlavuosi ja tätä juhlistetaan liittokokousta edeltävällä seminaarilla Arjen onni 20.5.2011 ja kaupungin iltavastaanotolla Tampereen Raatihuoneella..
Liittokokouksen yhteydessä järjestetään lapsiperheiden Hyvän tuulen päivä 21.5.2011.
Kaikki tapahtumat keskittyvät Tampereella Juhlatila Konsuun (LINKKI)



