Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Tommi Kivimäki antaa vinkkejä: ”Varustaudu oikein festivaaleille”

– Festivaaleille täytyy pukeutua oikein
ja muistaa suojata kuulonsa,
Tommi Kivimäki neuvoo.

Tommi Kivimäki on käynyt
monilla festivaaleilla.
Provinssirockissa hän on nähnyt
sekä HIM- että Nightwish-yhtyeet.
– Yleensä keikka kestää tunnin
tai puolitoista, Tommi Kivimäki sanoo.

Festivaaleilla päälavan keikat
alkavat usein iltapäivällä.
Kun päälavalla on tauko keikkojen välillä,
sivulavoilla tapahtuu koko ajan:
– Kun 2005 kävin katsomassa sivulavaa,
näin siellä Negativen.

Millaisia vinkkejä annat ihmisille,
jotka menevät festivaaleille
ensimmäisen kerran?
– Mieti, mitä bändeja haluat nähdä
ja minä päivänä ne esiintyvät.
Ostatko lipun vain yhdeksi päiväksi
vai koko festivaalin ajaksi?

Kannattaa myös miettiä,
uskaltaako mennä yksin
tai onko parempi ottaa kaveri mukaan.

– Tärkeä asia on pukeutuminen.
Farkut ja t-paita ovat hyviä vaatteita,
sillä rockfestivaaleilla on lähinnä nuorisoa.
En ole kertaakaan nähnyt
rockfestivaaleilla mitään pukua.
Kauluspaita ja suorat housut
sopivat Tangomarkkinoille,
eivät rockfestivaaleille,
Tommi Kivimäki kertoo.


Reput tarkastetaan portilla

Koska illalla voi tulla viileää,
kannattaa ehkä ottaa
mukaan collegepaita.
Päivällä sen voi laittaa reppuun,
johon voi myös ottaa vähän eväitä.

– Jos sinulla on reppu,
reppuun ei saa laittaa puukkoa.
Reput tarkastetaan portilla
ja teräaseet ovat kiellettyjä,
Tommi Kivimäki sanoo.

Festivaaleilla voi ostaa ruokaa ja juomaa.
Millaisia ruokia siellä myydään?
– Pyttipannua, muurinpohjalettuja,
makkaraa, monenlaista ruokaa,
muistelee Tommi.
Koska väkijoukossa voi liikkua varkaita,
lompakkoa tai rahapussia
ei pidä säilyttää takataskussa.



Suojaa korvasi

Festivaaleilla voi olla tuhansia ihmisiä
ja kaikki haluavat nähdä samat keikat.
Miten keikan pystyy näkemään?
– Kannattaa tulla lavan lähelle ajoissa.
Minun mielestäni
parhaat paikat ovat keskellä.
Itse pyrin välttämään kaiuttimia,
koska niistä äänet kuuluvat voimakkaasti,
Tommi Kivimäki kertoo.

Jos pelkää suuria väkijoukkoja,
ei kannata mennä eteen,
sillä kun bändi aloittaa,
kaikki pakkautuvat lavan eteen.

Vaikka ei seisoisikaan kaiuttimien edessä,
korvatulpat on hyvä ottaa mukaan.
– Ne suojaavat korvia
ja silti kuulet keikan aivan hyvin,
Tommi Kivimäki neuvoo.

Kannattaa myös muistaa,
että festivaalialueella
ei välttämättä kuule kännykkää,
koska ympärillä on niin paljon melua.

Tommi Kivimäki muistuttaa vielä,
että kaikkia järjestysmiesten ohjeita
täytyy kunnioittaa ja totella.
– Esimerkiksi jos järjestysmies sanoo,
että jossakin paikassa ei saa olla,
hänen ohjeitaan täytyy noudattaa.

Teksti Jaana Teräväinen
Kuvat Tommi Kivimäki

 

 

Kuvassa:
Jos haluat nähdä bändin läheltä,
mene paikalle ajoissa.
Kuvissa on sama paikka
muutama tuntia ennen keikkaa
ja keikan aikana.
 

Kuva Tommi Kivimäki