Pupu ja Karhu
| Pupu ja Karhu on lieksalaisen taitelijan, Jack Heiskasen kankaalle maalaama teos. Tämän hellyttävän teoksen pohjalta Kehitysvammaisten Tukiliitto ry on teettänyt myyntiin heijastimia, kangaspäällysteisiä, käsinsidottuja muistikirjoja, suloisia kerhokasseja ja Pupun ja Karhun sorminukkeja. Antaessasi näitä kotimaisia, laadukkaita tuotteita lahjaksi, täydennät kokonaisuuden Pupu ja Karhu -postikortilla. | |
| Jack Heiskanen on jo yli kymmenen vuoden ajan tehnyt taidetta Lieksan taidetoimintakeskuksessa, joka on osa Honkalampi-säätiötä. Tuona aikana hän on ikuistanut tauluiksi lukuisia eläinaiheita. Jatkossa näitä teoksia löytyy myös Ystävänkaupasta. | |
| Puustellin työkylä on valmistanut heijastimia lukuunottamatta kaikki Pupu ja Karhu -myyntituotteet. Laukaan kauniissa maisemissa sijaitsevassa työkylässä kehitysvammaiset ja muutoin vajaakuntoiset työntekijät valmistavat uniikkeja tuotteita taidolla ja asiantuntevasti. Heijastimet on valmistanut kotimainen Saintex Oy. | ![]() |
Ystävänkauppa avataan maaliskuun lopussa 2011. Tervetuloa tekemään kauppoja, joilla on merkitystä!
|
|
| |
|





