Esiopetus
Esiopetus
Kehitysvammainen lapsi on yleensä pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Oppivelvollisuus alkaa tuolloin 6-vuotiaana. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan lapsen tulee osallistua oppivelvollisuuden alkamisvuonna järjestettävään esiopetukseen. Lapsella on oikeus saada esiopetusta myös oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.
Erityistä tukea tarvitsevalla lapsella on oikeus esiopetukseen:
- Sinä vuonna, kun hän täyttää 5 vuotta, jolloin esiopetus on oppilaalle vapaaehtoista.
- Sinä vuonna, kun hän täyttää 6 vuotta ja oppivelvollisuus alkaa. Koska kysymyksessä on oppivelvollisuuden ensimmäinen vuosi, osallistuminen on pakollista.
- Sinä vuonna, kun oppilas täyttää 7 vuotta, jos oppilaan perusopetuksen aloittamista on myöhennetty.
Esikoulu on kaikille maksuton ja sitä voidaan järjestää päivähoitopaikassa tai koulussa siten, että matkat ovat mahdollisimman lyhyitä ja turvallisia. Perheillä säilyy edelleen päivähoitolain mukainen subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan, kunnes lapsi siirtyy oppivelvollisena perusopetukseen. Mikäli lapsi on päivähoidossa, tulee esiopetukseen käytetty aika huomioida mahdollisessa päivähoitomaksussa. Mikäli päivähoidon perusteena on kuntoutus (kuntouttava päivähoito), tulee sen edelleen olla maksutonta. Esikoulussa olevalla erityislapsella on pääsääntöisesti oikeus maksuttomaan kuljetukseen.
Kuljetukset
Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaava oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon.
(PerusopetusL 32 §).



