Murtsikkaa ja mutkamäkeä

^{Teksti Terhi Haapala ja kuvat Janne Ruotsalainen, kevät 2010}

Vantaalainen Panu Jääskeläinen, 16, tekee voimistelumatolla ”niskasillan” ja temppuilee hetken päästä rola bolalla. Trapetsillakin on tullut päivän aikana keinuttua. Rubinstein–Taybi-perhetapaamiseen tullut nuorimies vaikuttaa reippaalta ja liikunnalliselta. Kun Panun kanssa pääsee sirkusrupeaman jälkeen juttusille, puhe kääntyykin aika nopeasti hänen liikunnallisiin harrastuksiinsa.

– Pelaan jalkapalloa KoiPSin eli Koivukylän Palloseuran erityisjoukkueessa. Joukkueen nimi on Pingvins, nuori mies juttelee.

Jalkapalloa Panu on pelannut samassa joukkueessa noin kahdeksan vuotta, ja laji on hänelle selvästi mieleinen. Käynti KoiPSin kotisivuilla paljastaa, että kauden uutena sarjatulokkaana Panun joukkue voitti viime vuonna SM-hopeaa!

Jalkapallon lisäksi Panu harrastaa tälläkin hetkellä sählyä Vantaan kaupungin järjestämässä erityisliikuntakerhossa. Isän ja Panun yhteinen talviharrastus on hiihto, ja miehet käyvät usein yhdessä hiihtämässä. Tavallisesti hiihdetään 3,6 kilometrin lenkki, jossa on sopivasti erilaisia maastonkohtia: nousua ja laskua, mutta myös tasaisia paikkoja. Lasketteluakin Panu on harrastanut ihan pienestä pitäen.

Aiemmin nuoren miehen harrastuksiin on kuulunut myös uiminen uimaseura Vantaan Vesikoissa. Isä Matti kehuu uintia lajina:

– Se sopii lähes kaikille, koska vesi kannattelee ja helpottaa oman kehon hallintaa. Monet vaikeastikin vammaiset voivat harrastaa uintia tai vesiliikuntaa jossain muodossa.

Panu ja hänen vanhempansa kertovat myös, että Panulla on mopokortti ja mopo. Mopolla ei vielä liiemmin ole ajeltu, mutta tulevalla kesäkaudella ajopeli saa ehkä kyytiä turvallisilla reiteillä…

Jääskeläisen perheen nuori mies tekee ihan samoja asioita kuin kuka tahansa 16-vuotias. Perhe haluaa viestittää muillekin, että mitään mahdollisuuksia erityislapsen elämästä ei kannata sulkea pois ilman kokeilua. Erityislapsi tai -nuori voi joutua harjoittelemaan monia asioita pitempään kuin muut, mutta onnistumisen ilo on mahtavaa, kun tavoitteen lopulta saavuttaa. Ja vaikka kaikkea ei saavuttaisikaan, on tärkeää antaa nuorelle mahdollisuus.

Jalkapalloa kirjastossa

Koulunkäynti on Panulla tällä hetkellä jännittävässä vaiheessa: hän on Jokirannan koulun kymppiluokalla, ja edessä on haku jatko-opintoihin. Panu ei vielä osaa sanoa, mikä ala häntä kiinnostaa, joten hyvä vaihtoehto voisi isän ja äiti-Helenan mielestä olla vuoden mittainen ammattiopintoihin valmentava koulutus. Valmentaviin opintoihin pitää hakea erikseen, mutta hakuvaiheessa ei tarvitse tietää, mille ammattialalle aikoo koulutuksen jälkeen pyrkiä.

Panu on vielä loppukevään peruskoulussa. Hän on viime syksystä asti opetellut käyttämään itsenäisesti bussia. Kymppiluokkalainen kulkee kouluun ja koulusta kotiin kahdella linja-autolla.

– Keväisin ja syksyisin kuljen matkan pyöräilemällä, Panu kertoo.

Peruskoulun Panu on käynyt EHA-luokalla. Tällä hetkellä luokassa opiskelee kahdeksan oppilasta, joita ohjaa opettaja ja kaksi avustajaa. Monet aineet, kuten englanti, kotitalous, maantieto ja liikunta, opiskellaan aineenopettajan johdolla.

– Atk, Panu tokaisee miettimättä, kun häneltä tiedustellaan mieluisinta kouluainetta. Tietokoneen kanssa hänen tulee kotonakin touhuttua iltaisin: nuorimies katselee YouTuben kautta piirrettyjä, pelailee tietokoneella sekä viestittelee tuttujen kanssa sähköpostitse. Äidin ja isän mielestä Panun tulee käytettyä tietokonetta niin paljon, että käyttöä voisi jo vähentääkin.

Panun kaikki vapaa-aika ei kulu urheilemalla tai tietokoneen parissa: myös musiikin kuuntelu, koiran kanssa ulkoilu ja lukeminen ovat mieluisia puuhia iltaisin ja viikonloppuisin. Kirjakärpäsen pureman Panu sai alun perin koulussa mutta lukee nykyisin mielellään myös kotona. Nuorisolle suunnatut Bert-kirjat ovat tällä hetkellä hänen suosikkejaan.

– Panun kehitys on kulkenut huimin harppauksin, Helena ja Matti kertovat.

– Pojan puheen kehitys alkoi viiveellä, ja hänelle ehdittiin pienenä aloittaa tukiviittomien opetus. Myös puheterapiaa tarvittiin. Jossain vaiheessa Panun sanavarasto ja kielellinen kehitys alkoivat kuitenkin edetä niin valtavin harppauksin, että ainakaan tällä hetkellä edes puheterapia ei ole tarpeen.

Yläkoulussa kymppiluokalla suoritettavan TET-harjoittelun Panu pääsi tekemään kirjastossa. Harjoittelupaikka otti Panun hienosti vastaan. – Hän sai hyödyntää jalkapalloinnostustaan ja -tietämystään kokoamalla kirjastoon jalkapalloaiheisen näyttelyn, Helena ja Matti kertaavat kokemusta hyvillään.

Diskoon kavereita tapaamaan

Paikallisen kehitysvammayhdistyksen (Vantaan Kehitysvammaisten Tuki ry) ansiosta Panu saa vertaistukea mukavalla tavalla. Yhdistys järjestää kuukausittain karaokediskon, johon Panu haluaa joka kerta osallistua. Muistaakseen tärkeät päivämäärät nuorimies keksi näppärän keinon:

– Nappasin aikataulusta kännykkäkamerallani valokuvan. Nyt päivämäärät kulkevat aina mukana, Panu kertoo.

Helena ja Matti pitävät tärkeänä sitä, että Panu voi osallistua mahdollisimman moneen sellaiseen toimintaan, joka on hänen ikäiselleen nuorelle tyypillistä. Koska Panulla ei ole asuinpaikan lähellä yhtään kaveria, on hyvä, että hän voi kuukausittain diskoilloissa pitää yhteyttä vertaiskavereihin.

Myös oman vammaryhmän vertaistapaamiset ovat tärkeitä sekä Panulle että hänen vanhemmilleen. Tämänkertaisesta sirkuspainotteisesta tapaamisesta jäi heille kaikille hyvä mieli. Päivän päätteeksi Panu, Helena ja Matti aikovat vielä hiukan shoppailla Ideaparkin liikkeissä. Panulla on mielessä tärkeä hankinta:

–Haluaisin löytää kännykkääni uudet kuulokkeet Hevisauruksen, Anssi Kelan ja muiden suosikkieni kuuntelua varten.