Kiire saa unohtua

^{Teksti ja kuvat:Kati Valjus, syksy 2009}

Kunnan työntekijä Ulla Impola tulee arkiaamuisin kotiin auttamaan Anua aamutoimissa ja kouluun lähdössä. 12 lapsen perheessä ulkopuolinen apu tulee tarpeeseen.

”Sisarukset ovat Anulle kaikki kaikessa, ja toisin päin. Lapsille vammaisuus on luonnollinen asia, ei sellainen peikko kuin monille aikuisille. Anun syöttäminen ja pyllynpesut kuuluvat meillä isompien lasten kesken jaettaviin kotitöihin siinä missä roskien vienti ja siivoushommatkin. Joskus syntyy pientä natinaa, mutta niinhän lapsiperheessä aina.”

Anu nauttii musiikin kuuntelusta, pitää erityisesti jäätelöstä ja ”lukee” mielellään kehitysvammaisille lapsille suunniteltuja pehmeitä kirjoja. ”Kirjojen lainaaminen näkövammaisten kirjastosta on ihan mahtava asia. Ne ovat kovassa kulutuksessa niin kotona kuin koulussakin.”

Eeva-Liisa sanoo Anun opettaneen perheen aikuisille ainakin hidastamista.

”Jos kiireessä yrität tyttöä syöttää, voit olla varma, että hän nipistää suunsa tiukasti kiinni. Siinä ei auta hermostua, vaan hengittää syvään ja kokeilla rauhallisemmalla asenteella uudestaan. Anun avulla olen tullut huomaamaan, että kiire on usein itse aiheutettua ja ihan turha asia. Anun maailmaan sellainen ei kuulu lainkaan.”

”Anu on opettanut, että kiire on ihan turha asia”,äiti Eeva-Liisa hymyilee.

Simoset ovat asuneet Pyhäjoella miltei parikymmentä vuotta. Pienellä paikkakunnalla perhe jo tunnetaan. Yleensä Anu on mukana siellä, missä perheen muutkin lapset. 

”Häntä eivät tuijotukset häiritse – päinvastoin, siinähän paistattelee taas huomion keskipisteenä tyytyväisenä”, Eeva-Liisa nauraa.

Sisarukset ovat Anulle kaikki kaikessa. Pikkuautoilla leikkimässä kaksoset Keijo (vas.) ja Jukka.