Arjen askareita ja terapiahetkiä

^{Teksti: Lea Vaitti, Kuva: Heijarin kotialbumi, kevät 2010}

Kohta neljä vuotta täyttävä My-tyttö istuu äitinsä Mona Heijarin kanssa aurinkoisessa kahvilassa kertomassa kuulumisia. Äiti kertoo Myn olevan nykyisin melkoinen touhuilija. Pöydän ääressä istuminen sopii Mylle niin kauan kuin hänen tuliaisiksi saamassaan kirjassa riittää maisteltavaa.

Vaikka Myn taidot eivät vielä riitä itsenäiseen kävelemiseen, hän pysyy hyvin pystyssä tukiessaan itseään ikkunalautaa vasten. Siinä seisoessa on mukava seurailla ihmisten ja autojen liikettä kadulla. Tarjolla oleva pulla ja pillimehu eivät juuri jaksa Mytä houkuttaa. Mona-äiti kertookin, että My on hyvin tarkka syömisestään. Kaikki esineet hän kyllä laittaa suuhunsa tutkiakseen niitä, mutta ruuan kanssa on hankalampaa. Myös mukista juominen on vaikeaa. ”Mieluiten My nauttisi kaiken yhä tuttipullosta”, kertoo Myn äiti.

Kiinteän ruuan syöminen lusikasta on vaikeaa, samettinen jogurtti maistuu kyllä. Joskus Mytä yritetään huijata antamalla jogurttia ja ruokaa vuoronperään. Ruoka-asioissa Myllä on myös yllättäviä kykyjä. Mona-äiti ihmettelee, miten tyttö pystyy erottamaan ruuat pelkän värin perusteella. ”Siskon lautaselta kyllä
kelpaa pelkkä perunamuusi, mutta omalta lautaselta otettu porkkanaan sekoitettu muusi ei”, kertoo Mona Heijari.

Ihmettelyyn onkin syytä, sillä Myllä on todettu voimakas likinäköisyys eivätkä silmälasit pysy nenällä kuin hetken. Näön heikkous haittaa mm. kommunikaatiokeinojen oppimista, koska My näkee viittomat ja kuvat vain lähietäisyydeltä. Koska tytöllä ei ole sanoja, puhetta tukevien ja korvaavien keinojen opetteleminen on tärkeää.

Mummi on saanut Mystä  apulaisen perunoiden pesemiseen.

My 3-vuotiaana veneilemässä perheen kanssa.

Kotityöt kiinnostavat Mytä

My on päivisin kotona äitinsä kanssa isojen siskojen lähtiessä eskariin ja kouluun. Arkipäiviä rytmittävät Myn terapiat. My saa kahdesti viikossa fysioterapiaa tutulta Taina-jumpparilta, joka on työskennellyt Myn kanssa alusta lähtien. Tainan ohjeista huolimatta My on kehittänyt oman liikkumistavan: hän kulkee sisätiloissa kuin pieni pupu loikkaamalla. Kun hänellä ei ole kiire mihinkään, sopii tavallinen vuorotahtinen konttaus. Jos taas pitää nopeasti päästä vaikka siskojen perään, pitää lähteä ”pupuloikkaan”.

Toimintaterapian tarkoituksena on edistää Myn käsien käyttöä. Tavoitteena on, että My tekisi käsillään muutakin kuin veisi tavaroita suuhun. Nykyään My on kiinnostunut osallistumaan kotitöihin.

Viime keväänä My sai kokeilla ratsastusterapiaa ja oli innostunut. Myös Monaäiti toivoisi ratsastusta pidemmäksikin aikaa. Äiti ja My käyvät viikoittain tapaamassa seurakunnan kerhossa muita vanhempia ja lapsia. Illat ja viikonloput pyhitetään tavalliselle perhe-elämälle.

Veneessä mieli lepää

Emilian, Matildan ja Elviiran pikkusiskolla on kotona vilskettä. Siskot leikkivät Myn kanssa usein mielellään hänen leluillaan, mutta aina hän ei ole tervetullut isompien leikkeihin. My ei vielä oikein pysty isompien tyttöjen vaativimpiin peleihin ja leikkeihin, vaan konttaa kaiken keskelle säännöistä välittämättä. Monesti tyttöjen touhuista kuuluukin varoitushuuto, ”Äiti, My tulee!”

Rannikkoasukkaan tapaan Myn lempiharrastus on veneily. Pienempänä hän saattoi huutaa täyttä kurkkua kaikki automatkat, mutta veneessä oli iloinen ja tyytyväinen. Valitettavasti merenäärellä asuvienkin on joskus käytettävä autoa, ainakin talvella.