Urheilullinen lukutoukka
| Kati Valjus, teksti ja kuvat, syksy 2010 Kun kello lyö iltaseitsemän vaaleankeltaisessa omakotitalossa Rovaniemen Rantavitikassa, Vili Korhonen kaivaa esiin läksykirjat. Sama toistuu joka arkipäivä: nuoren miehen säntillisyys on ihailtavaa ja aikataulu tarkka. ”Ja puoli yhdeksältä Simpsonit”, Vili nauraa. Harvinaista Kabuki-oireyhtymää sairastava Vili on reipas lukion ekaluokkalainen. Oireyhtymästä tiedetään sen harvinaislaatuisuuden vuoksi edelleen vähän, mutta 17 vuotta sitten tiedettiin vielä vähemmän. ”Vili syntyi Helsingissä Lastenklinikalla ja vietti ensimmäiset puoli vuotta elämästään sairaalassa. Neljän kuukauden ikäisenä hän oli jo sydänleikkauksessa, ja muitakin leikkauksia, kuten suoliston malrotaatio, tehtiin”, muistelee Vilin äiti Kirsi-Marja ”Kii” Korhonen. Salakieli vaihtui ymmärrettävään puheeseen Vilin suulaen halkio korjattiin vuoden iässä, mutta leikkauksesta huolimatta poika puhui aluksi vain vokaalikieltä, josta eivät saaneet selvää muut kuin perheenjäsenet. ”Sain vinkin, että hassu puhetapa saattaisi juontaa juurensa nielun ongelmista ja olisi leikkauksella hoidettavissa. Siinä sivussa sain taatusti myös hankalan äidin leiman, kun tivasin pojalle leikkausta enkä suostunut uskomaan lääkäreitä, ettei puhe tuosta paranisi”, Kii muistelee nauraen. Leikkaus onneksi auttoi, ja Vili pystyi viimein juttelemaan jo perheen ulkopuolisillekin. |
Jalkapallo on Vili Korhosen intohimo. Maaliksi kelpaa piharakennuksen ovi. |
| Erityiskoulusta normaalille luokalle Perheen asuessa Espoossa Vili osallistui ryhmäperhepäivähoitoon yhdessä siskojensa Nellin, 20 ja kehitysvammaisen Tuulin, 21, kanssa. Ensimmäiselle luokalle hän meni normaalisti erityisavustajan kanssa, mutta Rovaniemellä ei oltu yhtä edistyksellisiä kuin pääkaupunkiseudulla, ja Vili laitettiin mukautetulle luokalle erityiskouluun. Kuudennelle luokalle Vili pääsi kuitenkin – kiitos päättäväisen erityisopettajan – mukaan normaalille luokalle. ”Integraatio oli todella hyvä juttu. Normaalilla luokalla Vilin sosiaaliset taidot kehittyivät ihan toisella tavalla kuin erityiskoulussa”, Kii kiittelee. ”Enkku, äikkä ja historia”, Vili luettelee lempiaineensa koulussa. Lukemista harrastava poika saattaa napata käteensä myös englanninkielisen romaanin. Tällä hetkellä luvun alla on Dan Brownin Da Vinci -koodi. Tietokone auttaa koulunkäynnissä Yläasteen jälkeen Vilillä kävi tuuri, kun hän pääsi Muurolan lukioon, jossa on opiskelijoita vain kahden luokan verran. ”Kaupungin massakoulu olisi ollut liikaa, eikä siitä ainakaan ilman avustajaa olisi selvitty. Nyt Vili kulkee kouluun itsenäisesti bussilla ja on viihtynyt hyvin. Rehtorin asenne on myös ratkaissut paljon: hän on suhtautunut todella myönteisesti”, Kii kertoo. Apuvälineekseen koulunkäyntiin Vili on saanut Kelan kustantamana kannettavan tietokoneen, sillä oikean käden motoriikka on sen verran heikko, että Vilin kirjoittamasta tekstistä on vaikea saada selvää. Positiivinen poika on aktiivinen myös vapaa-ajallaan: harrastuksiin kuuluvat niin jalkapallo, sporttikerho kuin erityisnuorten ensiaputoimintakin. ”Teatterissa tulee myös käytyä silloin tällöin, ja Sonata Arcticaa käytiin katsomassa Nellin kanssa viime kesänä Simerockissa”, Vili luettelee.
Tulevaisuudensuunnitelmat avoimina Päivittäisistä askareistaan Vili selviytyy varsin mainiosti itse, ja viisihenkisen perheen kotitöihinkin hän myöntää silloin tällöin osallistuvansa. ”Vien ainakin roskat.” Sairaalareissuja kuuluu pojan elämään edelleen. Muun muassa kuuloa, pituuskasvua ja näköä tarkkaillaan edelleen, mutta Kabuki-oireyhtymä ei ole etenevä, joten pahoja takapakkeja ei toivon mukaan ole odotettavissa. Tulevaisuus on avoin, eikä Vili useimpien lukion ekaluokkalaisten tavoin vielä tiedä, miksi aikoo isona. Joulutöitä hän on tehnyt kansainvälisten erämatkojen järjestäjän leivissä brittituristien ilona, tonttuasuun pukeutuneena. ”Tuskin kuitenkaan ympärivuotiseksi tontuksi alan”, nuorimies nauraa.
|
Kuistin kaiteella on Vilin lempilukupaikka. Luvun alla on Da Vinci -koodi
Tärkeimmät leffat, levyt ja rikossarjojen DVD-boksit löytyvät tiptop-järjestyksessä omalta hyllyltään |
.






