Puheeksi ottaminen

Jos työntekijä epäilee, että hänen asiakkaanaan olevalla vanhemmalla on kehitysvamma tai laaja-alaisia vaikeuksia oppimisessa, asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi. Artikkeli vie lyhyen johdannon jälkeen lomakkeeseen, jota työntekijä voi käyttää puheeksi ottamisen apuna.

Jos työntekijä epäilee, että hänen asiakkaanaan olevalla vanhemmalla on kehitysvamma tai laaja-alaisia vaikeuksia oppimisessa, asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi.

Epäily on saattanut herätä esimerkiksi silloin, kun asiakas toistuvasti myöhästelee sovituista tapaamisista tai hänellä näyttää olevan vaikeuksia lomakkeiden täyttämisessä. Ehkä työntekijä on kotikäynnillä huomannut, että vanhempi ei tunnu ymmärtävän hänen antamiaan ohjeita, vaikka muut asiakkaat ovat ne ymmärtäneet. Toisinaan vain intuitio viestittää työntekijälle, ettei kaikki ole kohdallaan.

Puheeksi ottaminen on herkkä tilanne, koska vanhemmat, joilla on kehitysvamma tai laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, haluavat olla samanlaisia perheitä ja yhtä arvostettuja vanhempina kuin muutkin. He voivat peitellä kehitysvammaa tai oppimisvaikeuksia myös siksi, että heidän on vaikea luottaa viranomaisiin. Usein pelkäävät, että lapsi tai lapset otetaan heiltä pois.

Puheeksi ottaminen on luontevinta ja helpointa, kun luottamus perheen ja työntekijän välillä on saavutettu, osapuolet ovat oppineet tuntemaan toisiaan riittävästi ja ilmapiiri on turvallinen. Puheeksi ottamista ei kannata pelätä, sillä sen seurauksena perheen tuentarpeet hahmottuvat tarkasti, ja perheen mahdollisuudet saada juuri sille sopivaa tukea paranevat.

Tekstin lopussa on linkki lomakkeeseen, joka on tarkoitettu puheeksi ottamisen avuksi. Sen on ruotsalaisen SUF-Kunskapscentrumin lomakkeesta käännättänyt suomeksi Kehitysvammaisten Tukiliitton Äiti ei pysy kärryillä -projekti (2010 – 2014).

Lomakkeessa käytetty kognitiiviset vaikeudet -termi on hieman laajempi kuin kehitysvamma tai oppimisvaikeudet, sillä se kattaa myös erilaiset neurologiset vaikeudet. Termi voi viitata myös viivästyneeseen kehitykseen.

Kognitiiviset vaikeudet voivat ilmetä esimerkiksi niin, että henkilön on vaikea tehdä yleistyksiä, ratkaista ongelmia, hahmottaa syy-seuraussuhteita tai ilmaista itseään suullisesti ja/tai kirjallisesti.

Kun työntekijä käyttää lomaketta puheeksi ottamisen tukena, hän voi esittää kysymykset asiakkaalle muussakin kuin lomakkeessa esitetyssä järjestyksessä.