Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Talvitapahtuma 17.3.2007

Kehitysvammaisten Tukiliiton Mertiörannan kurssikeskuksessa Jämijärvellä vietettiin maaliskuista lauantaita koko perheen talvitapahtumassa. Pilkkikisa jouduttiin perumaan, koska lämmin sää oli haurastuttanut jään petolliseksi. Muuta puuhaa sitten riittikin yllin kyllin. Osallistujia talvipäivässä oli noin sata.


Pihamaalla kisattiin golfin, lumikenkäkävelyn, tandemsauvakävelyn ja lumiveiston parissa. Räntää rähmi taivaalta, mutta sehän ei menoa haitannut. Kaikissa kisoissa jaettiin tietysti myös palkinnot, ja paistettu makkara siivitti mukavasti tunnelmaa.


Sisällä nautittiin komeasta laulusta, hyvästä ruuasta ja seurustelusta. Karaokekisaan osallistui 12 laulajaa, ja taso oli kova; myös koreografioita oli hiottu ahkerasti. Kuusi esiintyjää eteni finaaliin. Kisan voiton vei Jouni Numminen Vammalasta. Hän esitti mahtavan tulkinnan Yölinnun kappaleesta Mä putoan. 

Mertiörannan kevät jatkuu vauhdikkaissa merkeissä. Seuraavaksi ohjelmassa ovat mm. Ladyt ja lordit areenalla -kurssi toukokuussa ja sisarustapaaminen kesäkuussa. "Ladyt ja Lordit areenalla" on Euroviisuja ja musiikkia harrastavien nuorten ja aikuisten kurssi. Kurssilla harjoitellaan laulamista ja esiintymistä sekä seurataan Euroviisuhuumaa.