Mikä on Me Itse?
Me Itse ry on kehitysvammaisten oma yhditys.
Yhdistys puolustaa kehitysvammaisten ihmisoikeuksia.
Kehitysvammaiset ihmiset
itse päättävät
yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Toimintaa ohjaa köyhyyden ja
syrjäytymisen torjunnan ohjelma
Puheista tekoihin.
Yhdistys on vaikuttanut
kehitysvammaisten ihmisten elämään
yli kymmenen vuotta.
Yhdistyksellä on noin 900 jäsentä.
Me Itse ry on
vahva kansalaisjärjestö,
joka puolustaa
kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia.
Yhdistys tukee vammaisten osallistumista
yhteiskunnan toimintaan
tasavertaisina kansalaisina.
Me Itse ry ottaa kantaa
ja haluaa vaikuttaa!
Miten Me Itse toimii?
Me Itse ry:n päättävä elin
on vuosikokous.
Vuosikokouksessa päätetään
yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Vuosikokous järjestetään
kerran vuodessa
ja siihen saavat osallistua
kaikki yhdistyksen jäsenet.
Vuosikokouksessa valitaan johtoryhmä,
joka edustaa yhdistystä,
linjaa yhdistyksen toimintaa
ja ottaa kantaa
ajankohtaisiin asioihin.
Johtoryhmään kuuluu
yhdeksän kehitysvammaista jäsentä.
Yhdistyksen hallitukseen
kuuluu neljä jäsentä.
Hallitus vastaa
yhdistyksen taloudenhoidosta
ja hallinnollisista asioista.
Me Itse ry:n paikallisia toimintaryhmiä
kutsutaan nimellä alajaos.
Alajaoksia on yhteensä 30
ja ne toimivat ympäri Suomea




