Takaisin etusivulle » A- A A+

Kokemuspuhujat haluavat puhumaan

  

Me Itse ry:lle valmistui uusia
kokemuspuhujia Joensuussa.

He pitivät puheensa
Kohti täyttä elämää -seminaarissa
31. tammikuuta 2012.

Seminaarissa kysyttiin
uusilta kokemuspuhujilta,
mistä he haaveilevat.

Moni haaveili, että pääsisi
puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin.
He voisivat puhua esimerkiksi
kouluissa, työpaikoilla ja
erilaisissa järjestöissä.

 Kokemuspuhuja Merja Aro sanoi:
– Olisi tärkeää, että meitä
alettaisiin kutsua tilaisuuksiin,
joissa meitä haastateltaisiin
ja kuunneltaisiin ja
mielipiteitämme arvostettaisiin.
Olemme yhtä tärkeitä kuin muutkin.

Nyt kokemuspuhujilla oli
suuri yleisö, noin 230 ihmistä.

Osa heistä oli kaupungin
ammatti-ihmisiä, kuten
johtava sosiaalityöntekijä
Tarja Hallikainen.

Kokemuspuhujat haluavat viedä
kehitysvammaisten asioita
ammatti-ihmisten ja päättäjien tietoon.

Omat kokemukset kuvaavat elämää
tarkemmin kuin selvitykset,
raportit ja muut paperit.

Myös Kehitysvammaisten Tukiliiton
puheenjohtaja Jyrki Pinomaa
oli kuuntelemassa puhujia seminaarissa.

Hän sanoi, että
omasta elämäntilanteesta kertominen
edistää palvelujen pelaamista.

Kokemuspuhujat ovat Me Itse ry:n
Käsikynkkä-projektin kouluttamia.
Jyrki Pinomaan mielestä
kokemuspuhujat pitää saada
vakituiseksi toiminnaksi Me Itse ry:hyn ja
Tukiliittoon sen jälkeen,
kun Käsikynkkä-projekti on loppunut.

Kokemuspuhujien asiat
näyttävät kiinnostavan myös mediaa.
Ylen alue-tv teki ohjelman
Risto Swahnesta, joka
valmistui kokemuspuhujaksi.

Ohjelma alkaa siitä, kun
Risto Swahne lähtee aamulla
Kohti täyttä elämää -seminaariin.
Hän kertoo ohjelmassa työuupumuksesta.
Se oli hänen puheensa aihe
myös seminaarissa.

Samassa ohjelmassa Joensuun
kaupungin johtava sosiaalityöntekijä
Tarja Hallikainen sanoo,
että Kohti täyttä elämää -seminaari
oli loistava.

Katso päivän ohjelma

Teksti Tuula Puranen

Kuvat Topi Ylä-Mononen