Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Koulu, aamu- ja iltapäivähoito

Onko kehitysvammaisen koululaisen aamu- ja iltapäivähoito maksullista vai maksitonta sosiaalipalvelua?

Kun hoidon tarve aiheutuu selkeästi lapsen kehitysvammasta, on iltapäivähoito erityishuoltona järjestettyä toimintaa ja asiakkaalle maksutonta. Maksuttomuus perustuu sosiaali- ja tervydenhuollon asiakaslain 4 §:n 2 kohtaan, jonka mukaan kehitysvammalaissa tarkoitettu erityishuolto on maksutonta.

 

Tarvitseeko kunnan järjestää hoitoa kehitysvammaisen koululaisen kesälomien tai muiden lomien ajaksi?

Kunnan tulee kehitysvammalain nojalla järjestää kesä- ja loma-ajan hoitoa kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavalla tavoin. Viime kädessä kunta voi ratkaista hoidon paikan ja toteuttamistavan. Asia tulee kuitenkin asiakaslain mukaan ratkaista ensisijaisesti asiakkaan edunmukaisesti ja asiakkaan toivomukset ja mielipide huomioiden.

 

Onko kehitysvammaiselle koululaiselle koulun kesäloman aikana järjestettävä päivähoito perheelle maksutonta vai voidaanko siitä periä tulojen mukainen päivähoitomaksu?

Tavanomaisesta päivähoitolain mukaisesti järjestetystä päivähoidosta voidaan periä päivähoitomaksua. Jos kehitysvammaisen koululaisen tarve kesäajan hoitoon johtuu hänen vammastaan, tulisi se kuitenkin katsoa kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (kehitysvammalaki) mukaiseksi erityishuolloksi ja sellaisena maksuttomaksi sosiaalipalveluksi.

Kehitysvammalain 1 §:ssä säädetään erityishuollon antamisesta henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluksia. Erityishuollon tarkoituksena on edistää kehitysvammaisen henkilön suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, omintakeista toimeentuloa ja sopeutumista yhteiskuntaan sekä turvata saajan tarvitsema hoito ja muu huolenpito. Erityishuoltoon kuuluvia palveluksia ovat muun muassa tarpeellinen ohjaus, kuntoutus sekä toiminnallinen valmennus sekä yksilöllinen hoito ja muu huolenpito.

Sosiaalipalveluista perittävistä maksuista ja maksuttomista palveluista säätää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki. Lain 4 §:n 2 kohdan mukaan kehitysvammalaissa tarkoitettu erityishuolto on maksutonta. Kehitysvammaisen ylläpidosta voidaan kuitenkin periä maksu lukuun ottamatta alle 16-vuotiaalle annettavaa osittaista ylläpitoa.

Oikeuskäytännössäkin on todettu, että kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia on sovellettava kehitysvammaisen päivä- ja iltapäivähoitoon silloin, kun hoidon tarpeen on katsottava johtuvan ensisijaisesti hänen kehitysvammastaan. Tässä arviossa tulee ottaa huomioon erityisesti lapsen ikä. Tavanomaisen päivähoitoiän ohittaneen lapsen kohdalla voidaan perustellusti esittää, että päivähoidon tarve johtuu iän sijaan ensisijaisesti lapsen vammasta.

Kehitysvammaisten koululaisten kesäloman aikainen hoito on siten pääsääntöisesti katsottava erityishuolloksi, joka on maksutonta, koska kysymys on alle 16-vuotiaalle kehitysvammaiselle annettavasta osittaisesta ylläpidosta.