Kuljetuspalvelut
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - 10-vuotias lapsi - muu kuin liikuntavamma - saattajan käyttö - apuvälineiden puuttuminen (KHO 9.2.2012 T 225)
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kuljetuspalvelua ei tapauksessa voitu evätä sillä perusteella, että kehitysvammainen lapsi kykenee liikkumaan julkisilla liikennevälineillä saattajan kanssa tai liikkuu ilman apuvälineitä.
Iältään 10-vuotias lapsi kykeni selvitysten perusteella liikkumaan yhdessä saattajan kanssa yleisillä kulkuneuvoilla. Liikkumisen esteinä olivat hänen kohdallaan muun muassa puheen tuottamisen vaikeudet, motorinen kömpelyys ja vaikeus hahmottaa liikennettä ikätasonsa mukaan. Palvelua oli haettu harrastuksiin ja kavereiden luona käymiseen hakijan kodin lähietäisyydellä.
Alueellinen hallinto-oikeus ja lapsen kotikunta olivat perustelleet aiemmin kuljetuspalveluiden epäämistä sillä, että lasta ei edellä mainituista liikkumisen rajoituksista johtuen tulisi pitää vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittamalla tapaa vaikeavammaisena suhteessa kuljetuspalveluihin. Kotikunta ja hallinto-oikeus viittasivat perusteluissaan muun ohessa lapsen kykyyn liikkua yhdessä saattajan kanssa myös yleisillä kulkuneuvoilla sekä siihen, ettei hän tarvitse sinänsä liikkumisessa apuvälineitä.
Korkein hallinto-oikeus otti ratkaisussaan lääketieteellisen selvityksen lisäksi huomioon myös lapsen ikään liittyvän tarpeen itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempiaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että edellä mainitut vaikeudet ovat sellaisia, ettei lapsi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lapselle on myönnettävä lakisääteiset kuljetuspalvelut.
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - Dementoitunut vanhus - Omatoiminen suoriutuminen (KHO:2005:36)
A sairasti alzheimerin tautia ja hänellä oli astma. Hän tarvitsi lääkärintodistuksen mukaan saattajan pystyäkseen käyttämään julkisia liikennevälineitä eksymisvaaran ja muistin heikentymisen vuoksi. Hänellä oli sairauden vuoksi pitkäaikaista haittaa liikkumisessa ja taksi oli hänelle liikkumisessa välttämätön.
A:lla ei lääkärintodistuksen mukaan kuitenkaan ollut sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka olisi vaikeuttanut hänen liikkumistaan ja jonka vuoksi hän ei olisi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Joukkoliikenteen käyttäminen tosin edellytti matkustamista puolison kanssa. A ei voinut alzheimerin taudin vuoksi käyttää myöskään haettuja kuljetuspalveluja ilman puolisoa. Haetut kuljetuspalvelut eivät hakemuksen perusteeksi esitetyn selvityksen mukaan siten vaikuttaneet sillä tavoin A:n liikkumiseen, että hän välttämättä olisi tarvinnut kuljetuspalveluita suoriutuakseen lain tarkoittamalla tavalla tavanomaisista elämän toiminnoista. Näillä perusteilla A:ta ei voitu pitää vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla olisi erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jolle olisi järjestettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetut kuljetuspalvelut. Hallinto-oikeuden päätös, jolla A:n oli katsottu olevan kuljetuspalveluihin oikeutettu vaikeavammainen, kumottiin.
Ratkaisu kokonaisuudessaan (finlex.fi)
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - Vaikeavammaisuus (KHO 24.10.2008 T 2696)
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että henkilö oli vaikeavammainen arvioitaessa oikeutta kuljetuspalveluihin siitä huolimatta, että hän fyysisesti kykeni liikkumaan mm. fysioterapeutin kanssa tehdyllä koematkalla ilman ongelmia ja hän asui hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hakijalla oli kahden vuoden iässä kehittynyt vasemman puolen halvaus, vaikeahoitoinen epilepsia sekä muisti- ja hahmotushäiriöitä. Neurologian erikoislääkärin mukaan halvausoireiston haittaluokka oli 2 (asteikolla 1-4) ja epilepsian osalta haittaluokka 3.
Korkein hallinto-oikeus katsoi tapauksessa, että hakijan halvausoireiston ja epilepsian aiheuttaman toimintavajauksen ja kohtausalttiuden sekä muisti- ja hahmotushäiriöiden vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
Vaikka henkilö fyysisen liikkumakyvyn osalta ei ollut vaikeavamminen, ei tämä siis korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa ollut fyysinen liikkumakyky ei siten ollut korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan este kuljetuspalvelun myöntämiselle.
Lapsen oikeus vaikeavammaisen kuljetuspalveluun (KHO 3.9.1999 T 2307)
Viisivuotias syvästi kehitysvammainen ja vaikeasti liikuntavammainen lapsi oli vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettu vaikeavmmainen ja oikeutettu vammaispalvelulain mukaiseen vaikeavammisen kuljetuspalveluun. Lapsen ikä, kehitysvamman aste tai kyvyttömyys itse määritellä palvelun tarvettaan ei ollut peruste katsoa, ettei haetuin kuljetuspalveluin tuettaisi hänen suoriutumistaan tavanomaisista elämän toiminnoista vammaispalvelulain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - Vaikeavammaisuus - korkea ikä (KHO 12.8.1998 T 1374)
Vuonna 1902 syntyneen rollaattorilla liikkuvan henkilön, joka lääkärinlausunnon mukaan on erittäin virkeä ja aktiivinen, mutta joka erittäin heikon näön vuoksi ei pysty liikkumaan kodin ulkopuolella eikä käyttämään linja-autoa, ja joka aikaisemmin oli saanut sosiaalihuoltolain mukaisia harkinnanvaraisia kuljetuspalveluja, mutta jolta myöntämisperusteiden tiukennuttua sanotut palvelut oli lopetettu vuoden 1996 alusta, katsottiin erittäin heikon näkökykynsä vuoksi olevan vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolla oli erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Vaikeavammaisen ikä ja hänen saamansa kotipalvelut eivät olleet kuljetuspalvelujen saamisen esteenä. Kunnan oli siten vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla järjestettävä hänelle kohtuulliset kuljetuspalvelut.
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - Työmatka - Oma auto - Lähikunta (KHO:2003:10)
Kankaanpäässä asuva hakija oli hakenut vaikeavammaisena työmatkojen korvausta hänen asuinkunnastaan Helsinkiin. Kun otettiin huomioon Helsingin etäisyys Kankaanpään kaupungista, Helsinkiä ei pidetty vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuna Kankaanpään kaupungin lähikuntana. Kankaanpään kaupunki ei siten ollut, kun otettiin huomioon myös sanotun asetuksen 4 §:n 3 momentin säännökset, velvollinen järjestämään asuin- ja lähikunnan ulkopuolelle, Helsingin kaupunkiin, ulottuviin matkoihin haettuja kuljetuspalveluja eikä myöskään velvollinen korvamaan kuljetuksesta aiheutuvia kustannuksia vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuina kuljetuspalveluina, vaikka matkat suoritetaan omaa autoa käyttäen.
Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu - Kehitysvammainen - Liikuntavammainen - Lapsi (KHO:1999:50)
Viisivuotiasta syvästi kehitysvammaista ja vaikeasti liikuntavammaista lasta varten, joka sairastaa lisäksi muun ohella epilepsiaa, haettiin vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi hakemuksen viittaamalla lapsen ikään, hänen kehitysvammansa asteeseen sekä siihen, että lapsi ei itse kykene määrittelemään palvelun tarvetta.
Lääninoikeus hylkäsi sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen toteamalla, että kun otetaan huomioon lapsen ikä ja muutoinkin hänen edellytyksensä sellaisiin toimintoihin, joihin liittyisi välttämätön tarve kuljetusten saamiseen, haetuin kuljetuspalveluin ei voida katsoa tuettavan hänen suoriutumistaan tavanomaisista elämän toiminnoista sovellettavissa säännöksissä tarkoitetulla tavalla.
Korkein hallinto-oikeus kumosi lääninoikeuden ja sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset katsoen lapsen olevan vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen, joka tarvitsee vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämättä kuljetuspalvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Liikennelupa - Taksilupa - Invataksilupa - Lupaehto - Hakemus (KHO:1999:59 )
Taksiautonkuljettaja oli hakenut taksilupaa tavalliselle henkilöautolle. Lääninhallitus oli myöntänyt hänelle hakemuksesta poiketen ja häntä kuulematta invataksiluvan. Lääninoikeus oli eräiden toimivaltamenettelyyn liittyvien vaiheiden jälkeen hylännyt hakijan valituksen lääninhallituksen päätöksestä. Lääninoikeus oli päätöksensä perusteluissa lausunut muun ohella, että harkitessaan pääasiallisen toiminta-alueen kysyntää kokonaisuudessaan lääninhallituksen oli erityisesti pitänyt ottaa huomioon vammaiskuljetuspalveluihin kohdistuva kysyntä. Tässä tarkoituksessa lääninhallitus oli voinut sisällyttää taksilupaan kalustoa koskevan ehdon. Luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun asetuksen 19 §:n mukaan liikennelupa katsottiin rauenneeksi, jos saaja ei aloittanut liikennettä luvassa määrättynä aikana. Kun valittajalla oli täten ollut oikeus valita, halusiko hän lupaan sisällytetystä kalustoa koskevasta ehdosta huolimatta aloittaa liikenteensä vaiko ei, hänen kuulemisensa ehdon asettamisen takia oli ollut ilmeisen tarpeetonta ja omiaan vaarantamaan eri asiakasryhmien tarpeiden huomioon ottamisen. Tämän vuoksi asian oli saanut hallintomenettelylain 15 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdan mukaan ratkaista asianosaista kuulematta.
Korkein hallinto-oikeus kumosi hakijan valituksesta lääninoikeuden ja lääninhallituksen päätökset ja palautti asian lääninhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Perusteluissaan korkein hallinto-oikeus lausui, että luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain 9 b §:n 4 momentin mukaan taksilupaa myönnettäessä on otettava huomioon pääasiallisen toiminta-alueen kysyntä kokonaisuudessaan, eri asiakasryhmien tarpeet sekä sen yritystoiminnan tarkoituksenmukaisuus ja taloudelliset edellytykset, johon lupaa haetaan. Mainitun lain 10 §:n 3 momentin mukaan taksiluvassa on vahvistettava liikenteen asemapaikka tai asemapaikat. Taksilupaan voidaan tarvittaessa lisäksi sisällyttää kalustoa koskevia ehtoja. Luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun asetuksen 8 §:n mukaan taksilupia myönnettäessä tulee eri asiakasryhmien tarpeet ottaa huomioon erityisesti siten, että vammaisten tarpeisiin soveltuvia autoja on käytössä kysyntään nähden riittävässä määrin. Edellä mainittujen säännösten mukaan ei nykyisin myönnetä erillistä vammaisten kuljettamiseen koskevaa invataksilupaa. Eri asiakasryhmien, kuten vammaisten tarpeet otetaan lupia myönnettäessä huomioon sisällytettäessä taksilupaan kalustoa koskevia ehtoja sanotun lain 10 §:n 3 momentin mukaisesti. Invataksiliikenteen ja tavallisen taksiliikenteen toiminta poikkeaa kuitenkin oleellisesti toisistaan paitsi kalustovaatimusten myös kuljettajalta vaadittavien tehtävien ja ominaisuuksien osalta. Tämän vuoksi henkilölle, joka on hakenut tavallisen henkilöauton taksilupaa, ei voida häntä kuulematta eikä vastoin hänen suostumustaan myöntää lupaa siten, että siihen sisällytetään vammaisten ja muiden liikuntarajoitteisten kuljettamista tarkoittavia auton rakennetta ja varustusta koskevia ehtoja.
Erityishuollon toteuttamiseksi tarpeellisen kuljetuksen korvaaminen ja korvauksen määrä - kuntouttava päivähoito (Hämeenlinnan HAO 12.01.2011 11/0011/4)
Kunta ei ollut järjestänyt kehitysvammaisen lapsen kuljetusta kuntouttavaan päivähoitoon. Hallinto-oikeus velvoitti kunnan korvaamaan lapsen vanhemmille perheen autolla tapahtuneesta lapsen kuljettamisesta aiheutuneet välttämättömät kustannukset.
Hallinto-oikeus päätti, että välttämättömiä kuljetuskustannuksia syntyy silloin, kun lapsi on auton kyydissä eli vain meno ja paluu korvataan. Välttämättömien kuljetuskustannusten määrää arvioitaessa voitiin muun selvityksen puuttuessa käyttää perusteena verohallinnon laatimaa yhtenäistämisohjetta omalla autolla tehdyn tilapäisen työmatkan matkakulujen hyväksyttävästä määrästä.
Ratkaisu valtion säädöstietopankissa (finlex.fi)
Vammaispalvelu - Vaikeavammainen - Kuljetuspalvelu - Psyykkinen sairaus (Hämeenlinnan HaO 12.3.2007 nro 07/0182/3)
A:lla ei ollut sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka vaikeutti hänen liikkumistaan ja jonka vuoksi hän ei voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Hänellä oli psyykkinen sairaus, joka aiheutti pelkotiloja, vainoamisharhaluuloja ja paniikkikohtauksia. Asiassa oli riidatonta, että A ei voinut psyykkisen sairautensa vuoksi käyttää julkisia kulkuvälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.
Hallinto-oikeus katsoi, että psyykkisestä sairaudesta kärsivä henkilö voi kuljetuspalvelujen järjestämisvelvollisuuden suhteen olla vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö sen estämättä, että hänellä ei ole liikkumista vaikeuttavaa fyysistä vammaa tai sairautta.
Kun A ei psyykkisen sairautensa vuoksi kyennyt käyttämään julkisia kulkuvälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia, minkä kaupungin sosiaali- ja terveyslautakuntakin oli valituksen johdosta antamassaan lausunnossa myöntänyt, hän oli vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, jolle kunnan oli järjestettävä kuljetuspalvelut. Hallinto-oikeus kumosi sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöhuoltojaoston päätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltäväksi.
Vammaispalvelulain mukainen kuljetus - alaikäinen - muu kuin liikuntavamma (Hämeenlinnan HaO 17.4.2001 nro 01/0189/4)
Hämeenlinnan hallinto-oikeus totesi, että hakija on henkisestä jälkeenjääneisyydestä johtuen vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen silloin, kun hän joutuisi matkustamaan pidempiä matkoja kotikunnan ulkopuolelle, vaihtamaan linja-autoa tai muutoin toimimaan tavalla, johon tarvittavia henkisiä valmiuksia hänellä ei vielä ole. Tältä osin hänen ei katsottu pystyvän käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia, minkä vuoksi häntä oli pidettävä vaikeavammaisena tältä osin.
Viranhaltija oli hylännyt alaikäisen 14-vuotiaan hakijan hakemuksen vaikeavammaisen kuljetuspalvelusta, koska hakijalla ei ole vammaispalvelulain 5 §:n 1 momentin mukaista liikuntavammaa, jolloin hänellä ei ole erityisiä vaikeuksia liikkumisessa vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla.
Kysymyksessä oli alaikäinen hakija, joka pystyi itsenäisesti kävelemään tuttuja ja lyhyitä matkoja. Henkilöllä oli kehitysviivästymä, cp-vamma ja siitä johtuvat liikkumisrajoitukset ontumisen sekä heikkonäköisyyden vuoksi. Kulkemista joukkoliikenteessä vaikeutti se, että hän saattoi helposti lähteä harhailemaan väärään suuntaan ja on ulkopuolisille vaikutuksille altis.
Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut harrastuksiin, 11-vuotias lapsi, vaikeavammaisuus, vanhempien velvollisuus kuljettaa harrastuksiin (Turun HaO 19.1.2005)
Tapauksessa oli kysymyksessä 11-vuotias lapsi, jolle hänen vanhempansa ovat hakeneet vammaispalvelulain mukaisena vaikeavammaisten kuljetuspalveluna 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.
Hakijalla on synnynnäistä lihasheikkoutta, kromosomihäiriö, ADD ja Aspergerin oireyhtymä. Tasapainovaikeudet, hahmotusongelmat, etäisyyksien arvioimisen heikkous ja liikkumisen hitaus tuottavat hänelle ongelmia liikkuvassa linja-autossa. Keskittymisvaikeuksista johtuen hänen huomionsa menee herkästi muuhun kuin siihen, mihin pitäisi.
Hakijan sosiaalinen elämä on ollut naapurikunnissa ja vammaisuutensa takia hän ei voi osallistua tavallisiin harrastuksiin eikä hänen kotipaikkakunnallaan ole saatavissa hänelle sopivaa toimintaa. Sen vuoksi hakijan on ollut pakko hakeutua harrastuksiin naapurikuntiin.
Viranhaltijan hylkäävää päätöstä on perusteltu sillä, ettei hakijalla ole sellaisia erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, ettei hän voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Viranhaltija on päätöksessään todennut, että vanhemmat huolehtivat lapsensa harrastuksiin kuljettamisesta lapsen vammasta riippumatta, joten harrastusmatkoista ei aiheudu lapsen vanhemmille ylimääräisiä kuljetuskustannuksia.
Perusturvalautakunta on pysyttänyt viranhaltijan päätöksen todeten muun muassa, että 11-vuotiaat lapset eivät yleensä liiku itsenäisesti julkisilla liikennevälineillä ja että matkat, joita lapsi olisi tekemässä ovat käytännössä hankalia toteuttaakin. Kaikki vanhemmat huolehtivat lastensa kuljettamisesta harrastuspaikkoihin, jotka ovat kauempana kotoa. Siten harrastuksiin kuljettamisesta ei aiheudu vanhemmille sellaisia ylimääräisiä kustannuksia, jotka johtuvat vammasta tai sairaudesta, vaan ne liittyvät normaaleihin lasten harrastusmenoihin. Lautakunta on todennut, että hakijan puutteet sosiaalisessa havaitsemisessa ja arvioinnissa sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen taidoissa eivät ole kuljetuspalvelujen saamisen peruste, vaan näitä ongelmia varten hänelle on järjestetty tukiperhe.
Turun hallinto-oikeuden mukaan hakijaa oli pidettävä vaikeavammaisena, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Kun vaikeavammaisella lapsella on katsottava olevan kuljetuspaiveluihin samanlainen oikeus kuin muillakin vammaisilla, kunta oli velvollinen järjestämään hänelle vaikeavammaisen kuljetuspalveluna vaaditut 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Vammaispalvelu - Kuljetuspalvelu - Kunnan myöntämät kuljetuspalvelut (Turun HaO 30.9.2004)
Vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa. Vaikeavammainen henkilö on hakenut myönnettyjen matkojen lisäksi kuljetuspalveluna 20 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa voidakseen hakea kolmivuotiaan tyttärensä päiväkodista silloin, kun se ei ole hänen vuorotyötä tekevälle puolisolleen mahdollista. Viranhaltija ja sosiaalilautakunta ovat hylänneet hakemuksen lisämatkojen myöntämisestä, koska kunta voi järjestää lapselle päivähoidon vuorohoitona isän työvuorojen mukaisesti.
Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen lisämatkojen myöntämisestä. Lapsen päivähoito voidaan järjestää kunnan tarjoamassa lapsen isän työvuorojen mukaisessa vuoropäivähoidossa. Vaikeavammaisen henkilön olosuhteet ja tarpeet eivät siten edellytä lisämatkojen myöntämistä.
Äänestys 2-1
Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että valittajalle on myönnettävä hänen vaatimansa 20 matkaa jo myönnettyjen 18 matkan lisäksi. Valittajan perhettä vastaavissa olosuhteissa on tyypillistä, että kotona oleva puoliso huolehtii päivähoidossa olevan lapsen kuljettamisesta päiväkodista kotiin silloin, kun se ei ole toiselle puolisolle mahdollista vuorotyön takia. Valittaja ei vaikeavammaisuutensa takia kykene suoriutumaan tästä toiminnosta ilman kuljetuspalvelua.
Kehitysvammaisuudesta johtuvat käytöshäiriöt ja pelkotilat olivat kuljetuspalvelun näkökulmasta vaikeavammaisuuden aiheuttavia tekijöitä (Pohjois-Karjalan LO 26.8.1993 T 521)
LO katsoi, että kehitysvammainen henkilö, jolla oli kehitysvammaisuudestaan johtuen erilaisia käytöshäiriöitä ja pelkotiloja, oli kuljetuspalvelua järjestettäessä pidettävä vaikeavammaisena.
