Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Palveluseteli

Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelun saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti. Tämä sitoumus, eli seteli, voidaan toteuttaa eri kunnissa erilaisena. Se voi olla esimerkiksi viranomaispäätös, painettu seteli, monistettu ostokuponki, pankkikortin tapainen sirukortti tms. sitoumuksen kohteena olevan maksun välittämiseen käytettävä asiakkaalle luovutettava todistus maksusitoumuksen olemassaolosta.

Saamansa palvelusetelin avulla sosiaali- tai terveyspalveluiden asiakas valitsee haluamansa palvelujen tuottajan kunnan hyväksymisluetteloon merkittyjen palvelujen tuottajien joukosta.

Käytännössä palveluseteliä voidaan käyttää järjestämistapana kaikkien sellaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta, joissa asiakkaan on mahdollista valita itse palvelu tai palvelujen tuottaja. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada haluamaansa palvelua järjestettäväksi palvelusetelillä, vaan järjestämistavan valinta kuuluu kunnan päätösvaltaan. Kunta tekee päätökset palvelusetelin käyttöönotosta ja määrittää palvelut, joissa palveluseteliä käytetään. Kunta myös hyväksyy palvelujen tuottajat.

Kun kunnassa käytetään palveluseteliä asiakkaan tarvitseman palvelun järjestämiseen, tulee asiakkaan mielipide palvelusetelin saamisesta ottaa huomioon. Asiakkaalla tai hänen edustajallaan on myös oikeus kieltäytyä tarjotusta palvelusetelistä. Tällöin kunnan tulee ohjata asiakas kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin.

 

Lainsäädäntöä

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009)

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992)

 

Usein kysyttyä palvelusetelistä

Milloin palvelusetelin arvo on riittävä?