Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Avustaminen ja muut tukitoimet

Perusopetuslain muutokseen (1.1.1999) liittyvässä hallituksen esityksessä (HE159/1996) on nimenomaisesti todettu, että oppilaiden kuntoutus- ja muut henkilökohtaiset ohjaus- ja tukipalvelut jäävät edelleenkin  erityishuoltona annettavaksi. Kunta ei siis voi kiertää laissa sille määrättyjä velvollisuuksia myöntämällä kehitysvammaisten tarvitsemat erityishuollon palvelukset jonkin muun lain perusteella siten, että voisi täten periä palvelun käyttäjiltä asiakasmaksuja sellaisista palveluista, jotka erityishuoltoon lukeutuvina olisivat asiakkaille maksuttomia.

 

Koulunkäyntiavustaja eli koulunkäynnin ohjaaja

Koulutoimi myöntää tarvittaessa vaikeavammaiselle lapselle koulunkäyntiavustajan. Lapsen henkilökohtaista opetus- ja kuntoutussuunnitelmaa tehtäessä arvioidaan avustajan tarve ja erityisen tuen antamista koskevassa päätöksessä on määrättävä muun ohella oppilaan mahdolliset avustajapalvelut.

Avustajantarpeen tueksi on usein syytä esittää lääkärinlausunto. Perusopetuslain 31 §:ssä on säädetty  opetuksen maksuttomuudesta. Säännöksen 1 momentin mukaan vammaisella ja muulla erityistä tukea  tarvitsevalla oppilaalla on muun ohella oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

Koulunkäynninohjaajan työn tarkoituksena on tukea oppilaan yksilöllistä toimintakykyä erilaisissa toimintaympäristöissä. Tavoitteena on oppilaan avustaminen ja tukeminen oppimisprosessin eri vaiheissa siten, että oppilaan itsenäisyys ja omatoimisuus korostuvat. Koulunkäyntiavustajat tulisi palkata kerralla  riittävän pitkäksi aikaa, jotta avustajasuhde olisi oppilaan koulunkäynnin kannalta mielekäs.