Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Tietoa ja tukea kursseiltamme

Kuva: IKI Instituutti Kuntoilua Kankaanpäässä

Itsekasvatuksen Instituutin koulutussuunnittelijat suunnittelevat ja toteuttavat kursseja osaavan ja reippaan ohjaajakaartin kanssa.

Kursseilla huomioidaan lapset, nuoret, aikuiset ja vanhemmat. Tavoitteena on saada jokaiselle kurssilaiselle kotiin viemisiksi hyvä mieli, jotain uutta sekä jaksamista arkeen.

Suurin osa kursseista on sopeutumisvalmennusta. Sopeutumisvalmennuksen tavoitteena on tukea perheitä ja kehitysvammaisia aikuisia vertaistuen ja elämäntilanteeseen soveltuvan tiedon avulla.

Kursseilla asiantuntijat kertovat mm. palveluista, kuntoutuksesta ja vinkeistä, joilla voi helpottaa arjen pyöritystä.

Harvinaisten kehitysvammaryhmien perheille järjestetään myös perhetapaamisia ja tuettuja lomia. Lue tarinoita harvinaisista kehitysvammaryhmistä sekä lisätietoja toiminnasta.

Linkkejä ja vinkkejä perheille.


Kuva: IKI-Instituutti            

Ajankohtaista:

  • Isovanhempi-lapsenlapsi tsemppitapaaminen
    29.7. - 1.8. Virroilla.
  • Iloisen toiminnan kurssi
    21. - 25.8.2013, Varkaus
    Kurssi on aikuisille, jotka nauttivat luonnossa liikkumisesta.
  • Aikuisille yhteistyökurssi Koulutuskeskus Agricolan kanssa "Rakkautta ilmassa"
    11. - 15.6. Pieksämäellä.
  • Arjenhallintakurssi aikuisille, jotka tarvitsevat puhetta tukevia kommunikaatiomenetelmiä (Kela) ilmaisussaan 19. - 23.8. ja jatkojakso 24. - 27.2.2014.

Kurssiesitteemme:

  • Kurssit ja perhetapaamiset (pdf) on yleisesite, jossa on lyhyesti esitelty kurssi- ja koulutustoimintaamme
  • Ensitietokurssit esite (pdf). Esitteessä on yleistietoa kurssien tavoitteista ja sisällöistä. Kurssien ajat, paikat ja hinnat sekä hakulomakkeet löydät sivuiltamme