Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

.

 

Minä haluan elää kunnassa, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja jossa kaikilla on yhtä suuri oikeus elää hyvää perhe-elämää, käydä koulua, tehdä työtä ja osallistua yhteiskuntaan. Jokaisella on oikeus saada arkeensa tukea kaikissa elämänvaiheissa.
 

Erityistä tukea tarvitseva lapsi, hänen vanhempansa ja sisarensa tarvitsevat kunnan palveluja siinä missä muutkin perheet. Tasa-arvoinen kuntalaisuus tarkoittaa, että kunta järjestää heille myös tiettyjä muita palveluita.Nämä tukimuodot eivät ole extraa tai ylimääräistä - ne ovat lapsen ja hänen perheensä oikeus. Mitä tehokkaampaa varhaisen vaiheen tuki on, sitä varmemmin perheenjäsenten täysimääräinen kuntalaisuus toteutuu myös jatkossa.
Nuoren, itsenäistyvän kuntalaisen elämässä opiskelu ja kotoa pois muuttaminen ovat luonnollisia siirtymävaiheita kohti aikuisuutta. Jotta nämä mahdollisuudet olisivat tasapuolisesti jokaisen saatavilla, on tärkeää varmistaa että riittävä, yksilöllinen tuki toteutuu myös kunnan palveluissa.
Työ, koti ja harrastukset antavat  mahdollisuuden mielekkääseen elämään. Jokaisella meistä on oikeus osallistua yhteiskuntaan, vaikuttaa elämäänsä ja päättää itse omista asioistaan. Siksi kunnan velvollisuus on tarjota tukea ja osallistumisen mahdollisuuksia kaikille kuntalaisille. Missä on tahtoa, löytyy myös keinoja!

Kunnallisvaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin.
Sinä päätät, kuka päättää!

Vuoden 2012 kunnallisvaalit järjestetään 28. lokakuuta 2012 kaikissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa. Ennakkovaali Suomessa järjestetään 17.–23. lokakuuta ja ulkomailla 17.–20. lokakuuta. Uusien valtuutettujen nelivuotiskausi alkaa 1. tammikuuta 2013. Äänestämällä vaikutat! Vernerin sivuilla on nyt myös selkokielisiä videoita äänestämisestä.

Kotonakin voi äänestää

Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.

Äänestäjän on ilmoitettava ennakkoäänestysajanjakson alkamista edeltävänä päivänä kello 16 mennessä oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle halustaan äänestää kotonaan. Ilmoitus voidaan tehdä joko puhelimitse tai kirjallisesti. Keskusvaalilautakunnan puhelinnumero ja osoite löytyvät äänestäjälle postitse saapuneesta ilmoituskortista. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö.

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään.

  • Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa kotiäänestykseen ilmoittautumisen määräaika on tiistai 16.10.2012 ennen kello 16.

Kotiäänestyslomakkeet ja keskusvaalilautakuntien yhteystiedot ovat esimerkiksi osoitteessa:

www.vaalit.fi/53108.htm

 

 

Näille sivuille päivitämme tietoa kunnallisvaaleista ja Tukiliiton tärkeinä pitämistä teemoista. Perustehtävämme on kehitysvammaisen ihmisen ihmisarvon ja perusoikeuksien toteutuminen ja perheiden tukeminen.

 

Kunnallisvaaliehdokkaat vammaisten ihmisten asialla
Facebookiin on perustettu oma sivu kunnallisvaaliehdokkaille, joille on tärkeää vammaisten lasten, nuorten ja aikuisten asia. Kaikki ehdokkaat ovat tervetulleita laittamaan esittelynsä tälle sivulle. Myös keskustelu on tervetullutta. Mukaan teitä kutsuu Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Jaatinen on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka haluaa välittää tietoa vammaisten lasten, nuorten ja nyt myös aikuisten asioissa.

www.facebook.com/KunnallisvaaliehdokkaatVammaisenIhmisenAsialla
Vammaispoliittinen toimintaohjelma  perustuu YK:n antamiin yleisohjeisiin. Vammaisilla henkilöillä on oikeus edellyttää, että maan hallitus ryhtyy aktiivisiin ja konkreettisiin toimiin yleisohjeissa määriteltyjen suuntaviivojen toteuttamiseksi.

 

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan 3.5.2008. Myös Suomi on allekirjoittanut sopimuksen.  

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja -kirjanen (pdf)

Voit tutustua ajatuksiimme kaikkien kuntalaisten osallisuudesta ja osallistumisesta myös osoitteessa: http://luutajanahkaa.fi/