Tukiliitto täyttää 50 vuotta
| Vuonna 2011 vietetään Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnan 50-vuotisjuhlaa! Juhlavuonna muistamme äitikerhojen alkutaivalta ja sitä myötä nostamme esille etenkin äiteihin ja perheeseen liittyviä teemoja. Keväällä käveltiin ja toukokuussa tavattiin yhdessä juhlaseminaareista Tampereella. Syyskuussa käynnistyy kehitysvammaisten ihmisten työllistymiseen liittyvä Studia Generalia, joka nähdään ja kuullaan syksyn ja alkutalven aikana kuudella eri paikkakunnalla. Tukiliitto oli juhlavuoden kahvituksin mukana myös jäsenyhdistystensä järjestämissä kesätansseissa Pohjois-Pohjanmaalla, Naapurivaaran tansseissa ja Etelä-Suomen ja Varsinais-Suomen tukipiirien järjestämissä Ämyrin tansseissa. Syksyn aikana monet yhdistykset valmistautuvat viettämään teemaviikkoa. Teemaviikon aiheena on vapaaehtoistyö ja sen tunnuslauseena on "Tee arjesta juhla".
| |
|
Joulukuun Teemaviikon juliste |




