Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Äiti ei pysy kärryillä


Äiti ei pysy kärryillä -projektin (RAY 2010 – 2014) kohderyhmä ovat perheet, joissa vanhemmalla on kehitysvamma tai merkittäviä vaikeuksia oppimisessa. Hankkeen tavoitteena on, että erilaisissa palveluissa tunnistetaan vanhemmat, joilla on sellaisia merkittäviä vaikeuksia oppimisessa, jotka vaikuttavat lapsen kanssa toimimiseen. Palveluita kehitetään perheiden tarpeita vastaaviksi valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti eri toimijoiden yhteistyönä.Vanhemmat ja muut perheenjäsenet ovat kehittämistyössä merkittävässä roolissa kokemusasiantuntijoina.

Projektilla on kokeilutoimintaa Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymän ja Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verson alueella. Alueella toimii kaksi työntekijää edistämässä eri toimijoiden verkostoitumista perheiden tilanteen parantamiseksi. Lisäksi työntekijät järjestävät kokeilualueilla erilaisia koulutuksia ja tilaisuuksia aihepiiriin liiittyen sekä perheille suunnattua toimintaa. Aluetoiminnan toimisto sijaitsee Kouvolassa. Projektin työntekijät ovat käytettävissä eri puolilla kokeilualuetta.

Projektin valtakunnallisena toimintana on perustettu  yhteistyöverkosto, jossa on mukana vammais- ja perheasioihin vaikuttavia tahoja, kuten projektissa mukana yhteistyökumppanina olevat Kuntaliitto, Autismi- ja Aspergerliitto, Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos, Kirkkohallitus  sekä Ensi- ja turvakotien liitto. Yhteistyöverkoston tehtävänä on selvittää, miten kohderyhmän perheitä tuetaan Suomessa, mitä tietoa ryhmästä on saatavilla sekä miten perheille tarjottavaa tukea tulisi kehittää.

Projektissa järjestetetään monipuolisia aihepiiriin liittyviä koulutuksia eri puolilla Suomea sekä tehdään materiaalia projektiyhteistyön pohjalta sosiaali- ja terveysalan toimijoille.

Projekti pohjautuu aikaisempien projektien Enemmän otetta ja osallisuutta (2006-2009)(pdf) sekä Enemmän otetta omaan elämään (2003-2005) käytännön työhön, kokemuksiin, kartoitukseen ja tutkimukseen.

Aiempien projektien yhteydessä on myös julkaistu käytännön oppaita sekä perheille että työntekijöille:

Lapsen sijaishuolto (2009) - Pia Henttonen ja Tuula Puranen, Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti   (2006 - 2009)

Kun perhe tarvitsee tukea (2009) - Pia Henttonen ja Tuula Puranen, Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti (2006 - 2009)

Kun lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa (2009) - Pia Henttonen ja Tuula Puranen, Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti (2006 - 2009)

Kun vanhemmalla on kehitysvamma tai oppimiseen liittyviä merkittäviä vaikeuksia - tiivistelmä (2009) - Pia Henttonen ja Aila Kantojärvi, Enemmän otetta ja osallisuutta -projekti (2006 - 2009)

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Johanna Sakko puhelin 0207 718 326 tai
sähköpostiosoite johanna.sakko@kvtl.fi