Vaikuttava vertaistoiminta 2011-2014

Vaikuttava vertaistoiminta -projektin päämääränä oli erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden hyvinvoinnin lisääminen kansalaistoiminnan keinoin.

Vaikuttava vertaistoiminta

Vaikuttava vertaistoiminta -projektin päämääränä oli erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden hyvinvoinnin lisääminen kansalaistoiminnan keinoin. Hankkeen tavoitteena oli vanhempien ja lasten kokemustiedon saaminen osaksi perheiden palveluiden ja tuen kehittämistä. Projektin ensimmäinen jakso toteutui vuosina 2011 – 2013.

Toinen projektikausi kesti vuoden 2014 ja keskittyi lapsiperheiden aktiivisen kansalaistoiminnan kehittämiseen ja ensimmäisen projektikauden loppuunsaattamiseen sekä tulosten juurruttamiseen.

Projektin materiaaleja

Suuntaviivoja erityistä tukea tarvitsevien lasten  perheiden vertais- ja vaikuttamistoiminnan kehittämiseen on Vaikuttava vertaistoiminta -hanketta varten tehty selvitys. Tässä raportissa tuodaan esille sitä, millaista tukea lapsiperheiden vanhemmat tarvitsevat lähteäkseen mukaan vertais- ja vaikuttamistoimintaan. Kansalaistoiminnassa toimijoiden tarpeet sekä toimintahalukkuus ja -kyky on syytä kartoittaa erityisen hyvin. Näin voidaan edistää sitä, että hankkeen toimintamuodot ovat kohderyhmälle sopivia ja vievät eteenpäin toimijoiden omia tavoitteita.

Perheet toimijoina on Vaikuttava vertaistoiminta -projektin (2011-2013) väliarviointi.
Vaikuttava vertaistoiminta –projekti toimii Tukiliitossa kansalaistoiminnan strategiaohjelmassa,joten kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistoiminnan aktivoiminen on selkeä projektin lähtökohta.Projektin taustalla on olettamus, että kouluttamalla vanhempia ja järjestämällä erityislasten perheille tapahtumia voidaan lisätä heidän yhteisöllistä toimintaansa. Perheet aktivoituvat yhteisöihin, ryhmiin sekä yhdistyksiin ja lähtevät vaikuttamaan sekä asenteisiin että tuki- ja palvelujärjestelmään.

Kohti koko perheen osallisuutta on Vaikuttava vertaistoiminta -hankkeen (2011 – 2014) loppuraportti. Projektin päätavoitteena on ollut erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden kansalaistoiminnan aktivoituminen, johon keinona nähtiin perheiden voimaantuminen sekä vanhempien ja lasten kokemustiedon saaminen osaksi tuen ja palveluiden kehittämistä. Projektissa tavoiteltiin perheiden oman aktiivisuuden lisääntymistä ja paikallisen ja verkossa toimivan vapaaehtoistyön kasvua, mikä oli yhdenmukainen Tukiliiton strategian kanssa. Projekti vastasi Tukiliiton tarpeeseen löytää ja saada uusia lapsiperheitä mukaan paikallisyhdistysten toimintaan.