Kotikuntalain uudistukset

Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain uudistukset hämmentävät

Kuka voi loppujen lopuksi muuttaa?

Teksti: Pia Kirkkomäki

Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutosten pitäisi nyt turvata entistä paremmin vammaisten asumispalveluita käyttävien henkilöiden oikeus valita kotikuntansa. Teoriassa muuton pitäisi onnistua mallikkaasti, jos henkilöllä itsellään on aito halu muuttaa ja hänen asiansa hoidetaan asianmukaisesti vireille. Periaate on siis hyvä, mutta käytäntö kentällä on varsin kirjava.

Asumispalveluita tarvitsevan henkilön pitää asettua hakijaksi suhteessa uuteen mahdolliseen kotikuntaansa ja odottaa kunnan vastausta siitä, voiko se ylipäätään tarjota hänelle asumispalveluita. Kehitysvammaisen itsensä edun pitäisi aina olla ensisijainen muuttoperuste, mutta monissa tapauksissa kunnasta toiseen siirtyminen kariutuu palveluiden puutteeseen.

Pitkäaikaisessa hoitosuhteessa kotikuntansa ulkopuolella asuvalla on nyt mahdollisuus muuttaa kirjansa siihen kuntaan, jossa hän jo palveluiden käyttäjänä asuu. Muutto-oikeus toteutuu silloin, kun henkilön katsotaan asuvan hoitosuhteessa pitkäaikaisesti. Yli vuoden järjestelyä pidetään yleensä riittävänä.

Täysin uuteen kuntaan muuttaminen ei välttämättä suju asumispalveluiden käyttäjällä yhtä joustavasti. Mutkia muuttajan matkaan tulee varsinkin silloin, jos hän haluaisi siirtyä sellaiseen kuntaan, jossa on pitkät asumisjonot.

Yleensä jonottajia myös riittää. Nykyään nuoret kehitysvammaiset haluaisivat päästä muuttamaan pois kotoaan saman ikäisinä kuin heidän vammattomatkin sisaruksensa. Myös laitosten hajauttaminen ja yli 50-vuotiaiden aikuisten kehitysvammaisten tarve muuttaa pois iäkkäiden vanhempiensa luota lisäävät monin paikoin jonottajien määrää.

Muuttoa ei tarvitse perustella

Jonoista huolimatta kunnan pitäisi tehdä muuttohalukkaalle palvelutarpeen arviointi. Tämän sosiaalipalveluita ja asumisjärjestelyitä koskevan arvioinnin perusteella hakija voisi sitten päättää, haluaako hän ottaa kyseisen kunnan palvelutarjouksen vastaan. Henkilön ei lain mukaan tarvitse esittää muutolle mitään perusteluita ja häntä pitäisi kohdella samoin perustein kuin hän jo olisi kyseisen kunnan asukas.

Palvelutarpeen arviointia ei kuitenkaan välttämättä lähdetä tekemään, jos paikkakunnalla on jo olemassa jonottajia omasta takaa. Hakijalle jää silloin vaihtoehdoiksi tyytyä kunnan kielteiseen ilmoitukseen tai ryhtyä ajamaan muuttoaan valitusteitse. Valitusten käsittely vie aikansa, eikä valittaminen muuta kyseisen kunnan asumispalveluiden paikkalukua yhtään suuremmaksi.

Asumispalveluita tarvitsevan vammaisen aikuisen alkuperäinen kotikunta maksaa jatkossakin muuttajalle kaikki ne asumispalvelut, joita hänellä on ollut voimassa oman kunnan tarjoamana. Järjestely toteutuu näin, vaikka henkilö muuttaisi vielä eteenpäinkin seuraaviin kuntiin, elleivät kunnat sovi toisin keskenään. Ne lisäpalvelut, joita muuttaja tarvitsee jatkossa, kustantaa aina senhetkinen kotikunta. Käytäntö ei juuri näy asumispalveluiden hakijalle, mutta lisäpalveluita tarvittaessa on hyvä tiedostaa, kuka on niiden maksaja.

Jos hakija saa uudesta kotikunnastaan myönteisen päätöksen palveluiden ja hoitopaikan järjestämisestä, on hänen kahden viikon kuluessa ilmoitettava vastaanottavansa palvelut. Muuttoilmoitus maistraattiin ehtii vielä viikon kuluessa muuttopäivästä, mutta sen voi tehdä vaikka jo kuukautta ennen muuttoakin.

Juttu on julkaistu Tukiviestin numerossa 3/2011.