Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

11.5.2012
Kunniamerkkejä sunnuntaina 33 äidille
 

Tasavallan Presidentti on myöntänyt 33 äidille Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Kunniamerkit luovutetaan äideille äitienpäiväjuhlassa Säätytalolla Helsingissä.

Äitienpäivänä 13. toukokuuta palkitaan 33 kasvattajana ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalilla. Palkittavat äidit omaisineen osallistuvat Säätytalolla pidettävään äitienpäiväjuhlaan, jonka järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kunnioittavat juhlaa läsnäolollaan. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esittää juhlassa valtiovallan tervehdyksen. Juhlapuheen pitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Olli Simell .

Tunnustus työstä kasvattajana

Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantanut yhteisvastuuta sekä tukenut perhe-elämää ja vanhemmuutta. Kunniamerkkejä pyritään myöntämään niin ansiotyössä käyville, yksinhuoltajille kuin maaseudun emännille. Lisäksi huomioidaan eri vähemmistöryhmien, kuten romanien ja saamelaisten edustajia. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan esittää palkittaviksi. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta.

Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset ja lastenlapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä aluehallintovirastoille. Aluehallintovirastojen ehdotuksesta sosiaali- ja terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille. Ritarikuntien hallitus myönsi ensimmäisen kerran äideille kunniamerkkejä vuonna 1946.

Tunnustus on myönnetty muun muassa seuraaville äideille.

Laitoshuoltaja Reeta Kaarina Korhonen (os. Kortelainen), Iisalmi

Kaarina Korhonen syntyi Sonkajärvellä 23.3.1942 nelilapsisien perheen esikoisena. Koti oli maalaistalo, jossa myös lapset osallistuvat kodin ja tilan töihin. Kaarina kävi kansakoulun, kansanopiston ja kouluttautui aikuisiällä laitoshuoltajaksi. Kaarina avioitui autonkuljettaja Matti Korhosen kanssa vuonna 1961. Vuosien saatossa heille syntyi viisi lasta, joista nuorimmalla on Downin syndrooma. Vielä 1980-luvun puolivälissä oli vaikea saada apua ja tietoa Downin syndroomasta. Korhonen oli sinnikäs ja ja hankki tietoa down-lapsen kehittymismahdollisuuksista. Tytär oppikin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Äiti on tukenut ja rohkaissut häntä myös harrastuksissa. Oman laitoshuoltajan työnsä ohella Korhonen on toiminut mm. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry:ssä, Iisalmen kaupunginvaltuustossa ja perusturvalautakunnassa, Iisalmen hengitysyhdistyksessä, eri koulujen sekä kylätoimikuntien johtokunnissa, Ylä-Savon seurakuntayhtymän valtuutettuna, Kuopion KEVA:n tukipiirissä ja valtakunnallisessa tukiliitossa sekä henkilökohtaisena neuvojana perheille, joille on syntynyt vammainen lapsi.
 
 
Toimitusjohtaja, THM Pirjo Leena Luokkala (os. Savela), Kempele

Pirjo Leena Luokkala syntyi Haapajärvellä 9. kesäkuuta vuonna 1962. Äiti työskenteli sairaanhoitajana ja isä oli Tiitonrannan kansakoulun johtajaopettaja. Pirjolla oli 14 sisarusta ja toiseksi vanhimpana hän oli paljon vanhempien apuna. Pirjo Luokkala on opiskellut sairaanhoitajaksi, lasten erikoissairaanhoitajaksi ja terveydenhuollon maisteriksi. Nykyään hän toimii perustamansa lastanvaateyrityksen UNUKA Oy:n toimitusjohtajana. Vuonna 1983 Pirjo avioitui Oulun hiippakunnan kuurojen papin Urpo Aulis Luokkalan kanssa. Luokkaloiden perheessä on 14 lasta. Kolmella perheen lapsista on vakava sairaus, yhdellä lapsista on Downin syndrooma, jonka lisäksi myös sydänvika, yhdellä astma ja yhdellä Crohnin tauti. Koko perhe on opetellut tukiviittomia, koska perheen Downin syndroomaan sairastava lapsi tarvitsee niitä kommunikointinsa tueksi. Luokkala on perustanut uintiryhmän erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen ja vertaisryhmätoimintaa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten läheisille. Pirjo Luokkala on Oulun puutarhaterapiayhdistyksen perustajajäsen sekä on toimittanut Punosapu-lehteä. Hän on pitkään toiminut myös päiväkerhon ohjaajien kouluttajana Reisijärven ja Ranuan kristillisillä opistoilla.
 
 
Perhehoitaja Kaija Anneli Peräinen (os. Sarkkinen), Mänttä-Vilppula

Kaija Anneli Peräinen syntyi 4.1.2956 Nurmeksen Kuokanvaarassa pienviljelijäkotiin kolmilapsisen perheen kuopuksena. Kaija kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1974 ja opiskeli sairaanhoitajan ja seurakuntasisaren koulutuksen v. 1975 - 1979 Helsingin diakonissalaitoksella. Vuonna 1977 Kaija avioitui nuoriso-ohjaaja Jouni Peräisen kanssa. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Perheen koti on toiminut vuodesta 1988 lähtien kehitysvammaisten lasten perhekotina, jossa omat ja kehitysvammaiset lapset ovat kasvaneet yhdessä. Tällä hetkellä kodissa asuu viisi kehitysvammaista pysyvästi ja kaksi nk. lomapaikkalaista silloin tällöin. Kaikkiaan heillä on asunut seitsemän henkilöä kokoaikaisesti ja lomapaikkalaisia on ollut 42 henkilöä. Harrastajateatteri on koko perheen yhteinen harrastus ja myös hyvin mieluinen hoitokodin asukkaille. Kaija Peräinen huolehtii myös naapuruston vanhuksista: auttaa pihahommissa ja käy asioilla.
 
 
Perhehoitaja Ritva Annikki Räty (os. Ukkonen), Lohja

Ritva Annikki Räty on syntynyt 12.12.1947 Urjalassa. Hänen vanhempansa ovat Karjalan evakkoja, jotka joutuivat jättämään kotinsa talvisodan seurauksena. Kaikkiaan perheessä oli yhdeksän lasta. Vanhemmat lapset auttoivat kotitöissä ja pienempien hoitamisessa. Ritva muutti 14-vuotiaana kotiapulaiseksi toiseen perheeseen. Ritva kävi kansakoulun sekä kansalaiskoulun. Hän avioitui vuonna 1985. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon. Vuodesta 1992 Ritva Räty on toiminut tilapäisenä perhehoitajana kehitysvammaisille lapsille ja nuorille. Perheen omat lapset ovat olleet kotona ja kasvaneet tasavertaisina hoitolapsien kanssa. Vuodesta 1992 lähtien Rädyllä on ollut 46 eri lasta hoidossa. Ritva Räty tekee tiivistä työtä Lohjan kaupungin perusturvan kehitysvammahuollon kanssa. Perhehoitajana toimiessaan Räty on suorittanut perhehoitajan jatkokurssin.
 
 
Maatilan emäntä Valma Suokas (os.Yli-Rantala), Nousiainen

Valma Suokas syntyi Kuortaneella 29.9.1938. Perheeseen kuului äidin ja isän lisäksi pikkusisko. Lapsuus oli hyvä ja onnellinen. Vuonna 1958 Suokas avioitui ja muutti Nousiaisiin maatilalle. Valma Suokas hoiti perheen lapsia, joita perheeseen syntyi neljä. Tämän lisäksi hän osallistui maatilan kaikkiin töihin sekä huolehti kodista. Perheen neljästä lapsesta kahdella on skitsofrenia ja yksi on lievästi kehitysvammainen ja autistinen. Ajoittain lapsia on hoidettu laitoksessa, mutta pääasiallisesti he ovat olleet kotihoidossa. Elämä oli aika ajoin vaikeata puolison kanssa. Valma Suokas on pyyteettömästi hoitanut sairaita ja vammaisia lapsiaan. Elämän mukanaan tuomat vastoinkäymiset eivät ole häntä lannistaneet, vaan Suokas on säilyttänyt positiivisen asenteensa.
 
 
Perhehoitaja Paula Hannele Tenhunen (os. Eronen), Leppävirta

Paula Hannele Eronen syntyi 20.3.1963 Varkaudessa. Perheessä oli kolme tytärtä ja perheen molemmat vanhemmat toimivat paperiteollisuuden palveluksessa kolmivuorotyössä. Paula opiskeli ammattikoulun hotelli- ja ravintolalinjalla keittäjäksi. Vuonna 1982 hän meni naimisiin voimalaitoskäyttäjä Pekka Tenhusen kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta. Perheen molemmat vanhemmat olivat vuorotyössä, ja perheen ja työn yhteen sovittaminen oli välillä hankalaa. Perhe-elämää helpotti asuminen pienen kyläyhteisön keskellä, jossa kaikki ovat tuttuja keskenään. Tenhusen perhe on pitkään toiminut tukiperheenä. Nykyisin perheeseen on sijoitettuna 8-vuotias vaikeavammainen orvoksi jäänyt tyttö, joka on synnynnäisten vammojensa vuoksi ympärivuorokautisesti hoidettava sänkypotilas. Paula on jäänyt kotiin hoitamaan tyttöä kokopäiväisesti. Tukiperhe mahdollistaa tytölle huolehtivan kotihoidon laitoshoidon sijaan.


Lähde:
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=553


Yksi nyt palkituista äideistä on toiminut pitkään Iisalmen Kehitysvammaisten Tuessa. Kuvassa Kaarina ja Elina Korhonen, äiti ja tytär, Kehitysvammaisten päivän pääjuhlassa 2001. Kuva Tuija Pitkänen. 
   

 
Takaisin