Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

3.1.2012
Yhteistyö Avien kanssa jatkuu: Helsingin tilaisuuden materiaalit
 

Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Aluehallintovirastot (eli entiset lääninhallitukset) ovat yhteistyössä. Yhteistyö on osa Tukiliiton strategian määrittelemää vaikuttamistoimintaa. Aluehallintovirastojen tehtäviin kuuluu:
sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta,
yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien luvat ja valvonta,
kehitysvammalain toteutumista valvova viranomainen ja kantelujen käsittely.

Yhteistyöpäivien tarkoitus on viedä kuntien viranhaltijoiden tietoon uusimmat lakimuutokset ja uusimmat hyvät päätökset esim. henkilökohtaisesta avusta. Yhdessä kuntien viranhaltijoiden kanssa ratkotaan hankalia osuuksia lakien tulkinnasta.

Yhteistyöpäiviin kutsutaan kuntien kehitysvammahuollon päätöksiä tekevät viranhaltijat, myös yksityiset palveluntuottajat.

Päivän aikana esillä:

  • ajankohtaiset lakimuutokset ym.
  • hyviä tuoreita päätöksiä
  • hyviä käytäntöjä
  • paljon kysymyksiä ja keskustelua

Yhteistyöpäivä on jo ollut Kuopiossa, Kouvolassa ja Tampereella. Marraskuussa kokoonnuttiin Seinäjoella ja joulukuussa Helsingissä.

Lisätietoja:
Maritta Ekmark
lakineuvoja
0206 90 284
puhelinajat  ma, ti, to klo 10  – 14

 

Helsingissä 12.12.2011 kuultiin puheenvuoroja muun muassa henkilökohtaisesta avusta. Päivän materiaalit voit ladata alla olevista linkeistä pdf-muodossa:

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta. Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa, Tukiliiton puheenjohtaja

Kehitysvammahuollon ohjaus, valvonta ja luvat. Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja Eija Hynninen-Joensivu, Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen kehittämishanketta (ASU-hanke) vuosina 2008–2017. Kehittämiskonsultti Pirjo Poikonen, Helsingin kaupunki.

 

 

 Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Seinäjoella 8.11.2011 keräsi paikalle yli 60 ihmistä.
Päivän materiaalit voit ladata alla olevista linkeistä pdf-muodossa:

Ajankohtaista kuntayhtymästä


Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa

Havu-hanke

Henkilökohtainen apu

Tukiliitto

Yksilöllisen tuen laatukriteerit

 

 

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on:
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=271

 

 

 
   

 

Kutsu kehitysvammahuollon yhteistyökokoukseen 08.11.2011

Tervetuloa kehitysvammahuollon yhteistyökokoukseen Seinäjoelle 08.11.2011 Eskoon tiloihin.

Mukaan kutsutaan Etelä-Pohjanmaan alueen kuntien ja yksityisten palveluntuottajien edustajia, jotka toimivat kehitysvammahuollon asioissa.

Tilaisuudessa kuullaan alustuksia ajankohtaisista aiheista, aikaa on myös kysymyksille ja keskusteluille. Mahdollisuus ruokailla omalla kustannuksella Eskoon ruokalassa.

 

Päivän ohjelma:

9.00               Tervetuloa; Kuntayhtymän johtaja Jouni Nummi, Eskoo

9.15               Aluehallintoviraston puheenvuoro; ylitarkastaja Ritva Haapala, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Vaasa

 

10.00             Kehitysvammaisten Tukiliitto; Jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta; Tukiliiton aluekoordinaattori Salla Pyykkönen

10.30             Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisesta; vammaispalvelujen johtaja

Marjut Mäki-Torkko
Ÿ Keskustelua aiheesta

 

11.20                          Unelmieni koti; Käsikynkkä-projektin koulutettu puhuja Nina Kautonen

11.30                          Lounastauko

12.15             Yksilöllisen tuen laatukriteerit; Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen Kvtl
Ÿ Keskustelua aiheesta

14.00             Kahvi

14.15                          Havu-hanke päättyy, avustajien tarve jatkuu; Projektisuunnittelija Maarit Vinni

14.30             Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta; Lakimies Sampo Löf-Rezessy Kvtl  

Ÿ Keskustelua ja kysymyksiä aiheesta

15.30             Päivä päättyy

Tilaisuus on maksuton, lounas itse kustantaen. Lämpimästi Tervetuloa!

                     Ilmoittautumiset 28.10.2011 mennessä: maritta.ekmark@kvtl.fi 


 
Takaisin