Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

27.9.2011
Pekka Elomaa ja Lyhty Luova.fi-galleriassa
 

Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä:
Hyvää päivää
Luova.fi Galleria 29.9. - 30.10.2011

Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut
kehitysvammaisten valokuvatyöpajoja
Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:ssä
vuodesta 2001.

Valokuvaus on kieli,
ja uuden kielen oppiminen
voi olla vaikeaa tai helppoa,
oli sitten kehitysvammainen tai ei.
Hyvää päivää -projektissa olemme tehneet
kaiken yhdessä, puvut, valaisun ja kuvauksen.
Kameran laukaisijana voi toimia
vaikka satunnainen ohikulkija,
jos meillä muilla on muita kiireitä,
projektin vetäjä, valokuvaaja Pekka Elomaa kertoo.

Muotokuvaprojektin yhteydessä
Elomaa pohti erityisesti kuvaamisen etiikkaa.
Mitä voi näyttää? Kaiken.
Tämä on myös esille tuloa.
Tullaan reippaasti esiin sieltä koloista,
ja ollaan sellaisia kuin ollaan.
Näihin kuviin olemme hakeneet viatonta hetkeä,
jossa ei ole poseerausta, Pekka Elomaa sanoo.

Näyttelyn taiteilijatapaaminen on
lauantaina 15.10. klo 14-16.00.
Mukana Lyhdyn työryhmäläisiä
keskustelemassa elämästä ja valokuvauksesta.

Näyttelyä ovat tukeneet
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto
ja Valtion Valokuvataidetoimikunta.


Galleria Luova.fi

Avoinna: ti-pe 1118, la 1116
Albertinkatu 16, Helsinki
puh. 09 8775 2991
www.luova.fi 

 

Pekka Elomaan ja Lyhdyn työryhmän aikaisemmat näyttelyt

Lähes täydellinen, 2002
Oikealla planeetalla, 2006
Anna mun olla, 2008


Lyhty ry

Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry
on perustettu vuonna 1993.
Lyhty järjestää kehitysvammaisille aikuisille
asuntoja ja asumispalveluja, työpajoja,
koulutusta sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa.

 


 
   

 
Takaisin