Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

20.9.2017
Tokasikajuttu ensi-iltaan elokuvateattereissa 13.10.2017
 

Jukka Kärkkäinen ja JP Passi ovat kuvanneet jatko-osan Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeestä kertovalle Kovasikajuttu-dokumentilleen. Leffalla on oma Facebook-sivu osoitteessa
www.facebook.com/tokasikajuttu


Tokasikajuttu kertoo bändin viimeisistä yhteisistä vuosista. Bändi lopetti uransa jäähyväiskeikalla viime joulukuussa, jolloin kitaristi Pertti Kurikka vietti 60-vuotisjuhliaan.
– Olin onnellinen kun meillä oli tää bändi ja sit ihan oikein että jätettiin tää kun Pertti jäi eläkkeelle, laulaja Kari Aalto kertoo tiedotteessa.



Lähes 300 keikka Suomessa ja ulkomailla

Pertti Kurikan nimipäivät -bändi ehti keikkailla uransa aikana yhteensä 16 eri maassa ja esiintymisiä oli yhteensä lähes 300. Lisäksi vuonna 2015 yhtye rokkasi tiensä Euroviisuihin Suomen edustajana.

Elokuvan juonesta paljastetaan jo nyt tämän verran: "Tiiviin keikkailun ja menestyksen tuomat paineet tuntuvat bändin sisällä. Kari Aalto kipuilee julkisuuden ja menestyksen mukana tulleiden houkutusten ja velvollisuuksien kanssa. Sami Helle laajentaa reviiriään politiikan ja uskonnon parissa. Toni Välitalon ja bändin kitarateknikon rakkaus samaa naista kohtaan synnyttää heissä väkivaltaisia tuntemuksia. Pertti Kurikka on saanut tästä kaikesta tarpeekseen ja päättää jäädä eläkkeelle."



Pertti Kurikka. Kuva JT.


Tokasikajuttu, traileri
Odotettu elokuva saa yleisöensi-iltansa 13.10.2017.
Ensi-illan aikaan julkaistaan myös bändin
virallinen historiikki We’re Coming to Let’s Go (Teos),
jonka on kirjoittanut Jouni K. Kemppainen.

 

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on:
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=2071


 
Takaisin