Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

14.3.2017
Kaarisilta mahdollistaa oman ammatillisen toiminnan
 

Kaarisilta on toiminut vuodesta 1987 alkaen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taide- ja toimintakeskuksena. Tukiliiton Ystävänblogissa pohditaan Kaarisillan koulutusalojen ja toiminnan sisältöä ja merkitystä taiteilijan ammatissa toimimisensa kannalta.

Blogiin on koottu keskustelua, jota muusikko Pia Martikainen ja kuvataiteilija Antti Savolainen sekä toiminnanjohtaja Jukka Alanko ja kuvataideohjaaja Johanna Immeli kävivät Kaarisillassa. Antti on valmistunut kuva-artesaaniksi Kaarisillan kuva- ja mediataiteen osaamisalalta ja Pia puolestaan suorittanut muusikon tutkinnon musiikin osaamisalalta.

Blogissa Antti kertoo, miten mukaan koulutus on antanut hänelle mittasuhteet ja perspektiiviä:
- Taiteen salat avautuvat kauniisti, kuten värit ja tyylisuunnat ja kaikki. Maailma näkyy kolmiulotteisena ja kauniina.

Oman ammatillisen toiminnan mahdollistajana Kaarisillalla on tärkeä tehtävä. Kaarisilta tukee ja luo mahdollisuuksia taiteelliseen työskentelyyn musiikki- ja taidestudioissaan sekä oman taiteellisen tuotannon esille tuomiseen mm. konsertein ja näyttelyin. Kaarisilta tuottaa vuosittain konsertteja ja tekee keikkoja erilaisiin tilaisuuksiin. Art Kaarisilta -galleria tarjoaa ympärivuotisen näyttelytilan Helsingissä.

Blogissa Pia toteaa, että Kaarisilta antaa hänelle mahdollisuuden työskennellä ja tehdä musiikkia:
- Musiikki on kivaa. On mukava laulaa toisten kanssa, siinä saa tukea toisilta, ja on kiva tehdä yhdessä. On kiva kehittyä laulajana. Tämä on ainut paikka missä mä pystyn olemaan, Pia kertoo.

Joka toinen vuosi järjestettävä Kaarisilta Biennale -kuvataidetapahtuma tarjoaa kaikille taiteen tekijöille mahdollisuuden oman taiteen esille tuomiseen. Tämän lisäksi Kaarisillan taiteilijat osallistuvat teoksillaan näyttelyihin koti- ja ulkomailla.

Ystävänblogi
"Kaksiulotteinen on liian lättänää"

Hakuaika Kaarisillan ammatilliseen koulutukseen 15.3. – 5.4.2017

Kaarisilta Biennale -näyttely on avoinna kesällä 27.6. - 6.8. Näyttelyyn on avoin haku kaikille kuvataiteen tekijöille, haku 31.3.2017 mennessä.
Lisätietoja
www.kaarisilta.fi

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on 
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1998


Still-kuva Kaarisillan kuva-artesaaniopiskelijoiden mediataideteoksesta. Kuva: Jarmo Kukkonen/Kaarisilta ry



Raija Raitio: Rantakivellä (2016, akryyli). Kuva Art Kaarisilta -galleria.


   

 
Takaisin