Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

8.3.2017
Vaaliteemamme: kaikkien koulu, saavutettavuus ja osallisuus
 

Kehitysvammaisten Tukiliiton valtakunnalliset vaaliteemat ovat kaikkien koulu, saavutettavuus ja osallisuus. Voit tutustua teemoihin vaalisivuillamme, osoitteessa:
www.kvtl.fi/fi/vaalit/kuntavaalit

Sivuille on koottu materiaalia paikallisten tapahtumien ja vaalivaikuttamisen tueksi. Sivuilta löytyy esimerkiksi videoita, graafista materiaalia, valmiita kysymyspattereita paneeleihin ja paljon muuta.

Kokoamme myös listaa Tukiliiton jäsenyhdistysten jäsenistä, jotka ovat lähteneet ehdokkaiksi eri puolilla Suomea.

Kunnissa tehdään Tukiliiton jäsenten kannalta tärkeitä päätöksiä. On toivottavaa, että kunnissa päätöksentekijöinä on Tukiliiton jäseniä tai kehitysvammaisten ihmisten tilannetta muuten tuntevia ihmisiä. Tiedämme useita tapauksia eri kunnista, joissa oikea ihminen oikeassa paikassa on edesauttanut kehitysvammaisen kuntalaisen kannalta myönteisen päätöksen syntymistä.

Kuntavaalien vaalipäivä on 9.4.2017. Ennakkovaali järjestetään Suomessa 29.3. - 4.4. ja ulkomailla 29.3. - 1.4.

Suomessa on 313 kuntaa, ja tärkeiden asioiden kärjet määräytyvät kuntakohtaisesti. Valtakunnalliset teemat kuitenkin kehystävät tätä. Kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden kannalta erityisen tärkeitä ovat koulutukseen ja saavutettavuuteen liittyvät kysymykset.

 

Tämän ajankohtaisuutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1989
 

 
Takaisin