Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

17.8.2011
Sosiaali- ja terveysturvan päivät alkoivat Hämeenlinnassa
 

Sosiaali- ja terveysalan valtakunnallinen suurtapahtuma Sosiaali- ja terveysturvan päivät kokoaa Hämeenlinnan Verkatehtaalle reilut 450 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja luottamushenkilöä kunnista, järjestöistä, valtionhallinnosta ja yrityksistä. Päivien teemana on Sosiaalisesti kestävät ratkaisut.

Joka toinen vuosi eri puolilla Suomea järjestettävillä Sosiaali- ja terveysturvan päivillä pohditaan sosiaali- ja terveyspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä, mietitään ratkaisuvaihtoehtoja eri näkökulmista ja käydään yhteiskunnallista arvokeskustelua.

Tänä vuonna teemana on kestävän kehityksen kolmas ulottuvuus, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden varjoon usein jäävä sosiaalinen kestävyys. Seminaareissa pohditaan hyvän työelämän kaarta, ihmisten osallisuutta heitä itseään koskevissa asioissa, työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista sekä innovaatioita hyvinvoinnin lähteenä.

Lisäksi keskustellaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuden näkymistä. Sosiaalisesti kestäviä ratkaisuja pohtivat keskiviikkona 17.8. klo 11 Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä ja professori Juho Saari . Palvelujen järjestämistä ja rahoitusta miettivät samana päivänä klo 13 kansliapäällikkö Kari Välimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä, varatoimitusjohtaja Kari Nenonen Kuntaliitosta sekä ylijohtaja Marina Erhola THL:sta.

Poliittisten päättäjien näkemys hyvinvoinnin tasoon ja rahoitukseen saadaan eduskuntapuolueiden paneelissa torstaina 18.8. klo 12.

Vuonna 1917 perustettu Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL) on järjestänyt Sosiaali- ja terveysturvanpäiviä lähes alusta asti. Nykyisen suurtapahtuman juuret juontavat liiton ensimmäisiin Yleisiin huoltopäiviin vuonna 1927. Hämeenlinnan kaupunki on järjestäjäkumppanina nyt kolmatta kertaa. Viimeksi tapahtuma oli Hämeenlinnassa vuonna 1995 ja ensimmäisen kerran vuonna 1975.

Sosiaali- ja terveysturvan päivien näyttelyssä ovat esillä sosiaali- ja terveysalan innovaatiohanke Innokylä, sosiaali- ja terveysjärjestöjen palvelutuotantoa edistävä Reilu Palvelu ry, syrjäytymisvaarassa oleviin aikuisiin huomiota kiinnittävä Osaava ohjaus -projekti sekä Asumispalvelusäätiö ASPA.

Sosiaali- ja terveysturvan päivien julisteen on suunnitellut hämeenlinnalainen sosionomi ja kuvittaja Taru Arnkil .

Sosiaali- ja terveysturvan päivien tiedotteet ja puheenvuorot verkossa päivien aikana:
http://sotepaivat.nettisivu.org/


 
Takaisin