Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

29.11.2016
Kehitysvammaisten teemaviikko 1. - 7.12.2016
 

Kehitysvammaisten Tukiliiton paikallisyhdistykset ja Me Itse -yhdistyksen ryhmät viettävät 1. - 7.12.2016 valtakunnallista teemaviikkoa järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Teemaviikon aiheena ovat tänä vuonna ihmisoikeudet. Kehitysvammaisten ihmisten oma yhdistys, Me Itse ry on antanut julkilausuman kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksista. Julkilausumassa vaaditaan kehitysvammaisille ihmisille oikeutta päättää omista asioistaan, myös ihmissuhteissa. YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimus takaa, että vammaisilla on yhdenvertainen oikeus seurustella ja perustaa perhe. Me Itse ry:n mukaan yhä liian usein muut ihmiset puuttuvat kehitysvammaisten suhteisiin.

Samalla viikolla 3.12. vietetään vuosittain myös Kansainvälistä vammaisten päivää.  Myös Vapaaehtoistoiminnan päivää vietetään viikon aikana.

Eriarvoisuus on lopetettava!
Viikkoa vietetään ympäri maata erilaisin tapahtumin ja tempauksin. Löydä viikon idea ja tutustu oman paikkakuntasi tapahtumiin. Eri puolilla maata järjestetään kymmeniä erilaisia tapahtumia. Tapahtumia on koottu sivulle:
www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/paikalliset-tapahtumat/

 

Julkilausuma

 

YK:n vammaissopimus takaa kaikille ihmisoikeudet

Maailman valtiot ovat tehneet yhdessä sopimuksen
vammaisten henkilöiden oikeuksista.
Sopimus vahvistaa, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.
Myös kehitysvammaisen ihmisen ihmisoikeuksiin
kuuluvat oman elämän hallinta ja itsemääräämisoikeus.

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että
aikuinen ihminen päättää asioistaan itse.
Vanhemmat tai ohjaajat eivät saa päättää asioista.
Jokainen voi päättää omista asioistaan,
kuten rahankäytöstä, asumisestaan
ja siitä kenen kanssa seurustelee.
Päätöksiin on oikeus saada riittävästi tukea.

Vammaisilla ihmisillä on oikeus ihmissuhteisiin.
Tällä hetkellä liian usein ulkopuoliset puuttuvat
vammaisten ihmisten ihmissuhteisiin.
Asuntolassa, koulussa tai työpaikalla
voi sopia yhteiset säännöt, miten toimitaan.

Ketään ei saa kiusata.
Jos joku kiusaa, häneltä voi kysyä kauniisti,
miksi hän puhuu tai toimii ilkeästi.
Joskus on paras,
ettei kiusaamiseen kiinnitä mitään huomiota.
Tilanteesta voi myös lähteä pois.

Jokaisella täysi-ikäisellä vammaisella ihmisellä
on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe,
jos hän niin haluaa.

Vammaissopimus takaa,
että vammaisilla on samat oikeudet kuin muilla.
Oikeuksiin kuuluu myös velvollisuuksia.
Myös meikäläisten tulee kunnioittaa
toisia ihmisiä ja omia kavereitamme. 

On reilua auttaa kaveria, jos hän on yksinäinen.
Yksinäisen ihmisen voi pyytää mukaan toimintaan.

 

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1907

 

 



Teemaviikon julistetta
voi tilata Tukiliitosta,
osoitteesta
teemaviikko@kvtl.fi

Kuva Laura Vesa

 

 

 
Takaisin