Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

11.10.2016
Vammaisfoorumi esittää muutoksia hallituksen hankintalakiluonnokseen
 

Vammaisfoorumi ry antoi eduskunnan talousvaliokunnalle lausunnon hallituksen hankintalakia koskevasta esitysluonnoksesta. Vammaisfoorumi esittää, että hankintalakiin tulee tehdä soveltamisalan rajaus siten, että lakia ei sovellettaisi vammaisten ihmisten tarvitsemien elämänmittaisten palveluiden järjestämiseen.

Vammaisfoorumi on vuonna 1999 perustettu 31 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö. Kehitysvammaisten Tukiliitto kuuluu Vammaisfoorumiin.


Vammaisfoorumi ry:n lausunto 6.10.2016
Eduskunnan talousvaliokunta

Vammaisfoorumi esittää muutostarpeita ja niiden perusteluja seuraavasti: 1. Elämänmittaisten vammaispalvelujen kilpailutusten haastavuus Vammaisfoorumi esittää, että hankintalakiehdotukseen tulee tehdä soveltamisalan rajaus siten, että hankintalakia ei sovellettaisi vammaisten ihmisten tarvitsemien elämänmittaisten palveluiden järjestämiseen.

2. Sosiaali- ja terveyspalvelujen, erityisesti vammaispalvelujen kilpailuttamisen keskeiset ongelmat  Soveltamisalarajauksen lisäksi on hallituksen esitystä välttämätöntä tarkentaa, jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjäasiakkaiden asema ja oikeudet eivät enää jatkossa vaarannu hankintamenettelyissä. Palvelujen sisältöä, asiakkaan asemaa ja perusoikeuksia turvaavat säännökset ja muu sosiaali- ja terveydenhuollon aineellinen lainsäädäntö ei saa olla alisteinen hankintalian säännöksille. Vammaisfoorumi esittää lisäksi seuraavia muutosesityksiä pykäliin: 108 §, Lainsäädännön ja palvelun käyttäjien huomioiminen hankinnoissa 110 §, Suorahankinta erityistilanteissa

3. Käyttäjäasiakkaan oikeussuojan puutteiden parantaminen kilpailutuksissa
Lausunto kokonaisuudessaan:

Lausunto hankintalakia (HE 108/2016 vp) koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

 

 
Tämän ajankohtaisuutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1876

 

 
Takaisin