Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

10.10.2016
Yhdistykset: Teemaviikon tukea voi hakea lokakuun loppuun asti
 

Kehitysvammaisten viikko

Kehitysvammaisten Tukiliiton paikallisyhdistykset
ja Me Itse -yhdistyksen alajaokset
viettävät 1. 7.12.2016
valtakunnallista teemaviikkoa järjestämällä
erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Viikolla nostetaan esiin
kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksia.
YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimus
vahvistaa vammaisten ihmisoikeuksia,
koskivat ne sitten asumista, työtä
tai ihmissuhteita.
Ihmissuhteista nostetaan esille
oikeutta ihmissuhteisiin,
perheeseen ja seksuaalisuuteen.

Voit tallentaa julkilausuman (2016)
omalle tietokoneellesi tästä linkistä (doc-muodossa):
teemaviikko_julkilausuma_2016.doc.

Tapahtumia kannattaa järjestää
omien yhteistyökumppanien kanssa.
Porissa järjestetään yhteisvoimin
elokuvaseminaari, jossa katsotaan
kehitysvammaisten ihmisten tekemiä
lyhytelokuvia ja animaatioita.
Samalla pohditaan osallisuutta
eri puheenvuoroissa.

Hae tukea

Totuttuun tapaan teemaviikkoa varten
voi hakea pientä taloudellista tukea.
Tuen hakuaika päättyy lokakuun viimeinen päivä.

Varmistus tuen myöntämisestä tehdään pian
ja tuki maksetaan tapahtuman toteutumisen jälkeen.
Tuen antavat Kehitysvammaisten Tukiliitto
ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö.
Teemaviikon tukitili täydentyy lahjoituksilla.

Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti
tukiyhdistysten ja Me Itse -alajaosten
yhteisiin tapahtumiin.

Lue lisää sivulta:
kehitysvammaisten-viikko/taloudellinen-tuki/



Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1319



Sinikka Haanpää piti
puheen kansalaisuudesta
Porissa 2013.
Kuva JT.




Teemaviikon julistetta
voi tilata Tukiliitosta,
osoitteesta
teemaviikko@kvtl.fi

 

 

   

 
Takaisin