Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

4.8.2011
Mertiörannassa täytetään ensi vuoden kalentereita
 

Kehitysvammaisten Tukiliiton kurssikeskus Mertiöranta on palvellut ja ilahduttanut jäsenistöä jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Liittokokouksen päätös antaa valtuudet Mertiörannan myyntiin on saanut monen mielen apeaksi. Vielä ei ole kuitenkaan aika alkaa etsiä vaihtoehtoista paikkaa, sillä Mertiörannan ensi vuoden kalentereita täytetään täyttä päätä.

Mertiörannassa riittää vilskettä ja menoa, kun Vaasan seudun tukiyhdistyksen kesäleiriläiset rientävät lounaalle. Lautaset täyttyvät herkullisesta lasagnesta ja salaatista samalla kun salin täyttää iloinen puheensorina. Henkilökunta jutustelee kurssivieraille kuin vanhoille tutuille – ja sitähän iso osa kurssilaista onkin, käytyään Mertiörannassa säännöllisesti jopa vuosien ajan. Huhut Mertiörannan myynnistä ovat kantautuneet leiriläisten korviin ja lounaalla jutellaan myös siitä mahdollisuudesta, että tämän kesän leiri Jämijärvellä saattaa jäädä viimeiseksi.

Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnanjohtaja Risto Burman vahvistaa, että Mertiöranta on tulossa myyntiin, mutta samalla muistuttaa, että varauksia kannattaa tehdä entiseen malliin. – Varaudumme pitkään myyntiaikaan ja toiminta jatkuu toistaiseksi aivan normaalina, Burman muistuttaa. Ensi vuoden varaukset vahvistetaan tammikuussa, joten jo siinä vaiheessa ensi kesän varauksia voi pitää varmoina.

Vaikka toiminnanjohtaja ymmärtää pettymyksen, jonka oman paikan myynti jäsenten keskuudessa herättää, muistuttaa hän myös perustelluista syistä myyntipäätöksen taustalla. – Kurssikeskuksen ylläpitäminen ei ole vammaisjärjestön ydintoimintaa, Burman toteaa. – Yhteiskunnan avustuksia ei enää saada kurssikeskuksen ylläpitoon ja ison kokonaisuuden hoitaminen vaatii resursseja ja osaamista.

Vaasan seudun tukiyhdistyksen leiriläinen Jukka Hyyppä heittelee virveliä järvellä tottuneesti. Jämijärven parhaat kalapaikat hän onkin ehtinyt testata moneen kertaan, sillä hän on käynyt joka kesä Jämijärvellä aina vuodesta 1994 sakka. – Nyt on 18. kesä menossa, hän laskeskelee.

Kalastelun lisäksi Jukka nauttii Mertiörannassa grillailusta, retkeilystä, saunomisesta ja pelailusta. – Aina, kun tulee Mertiörantaan, on kuin tulisi kotiinsa, hän toteaa. Leirin isähahmo, Leevi Flöjt, toteaakin, että Jukka alkaa jo kotimatkalla bussissa odottaa seuraavan vuoden leiriä.

Leirin johtaja Heidi Lindfors on myös pahoillaan Mertiörannan myyntipäätöksestä, mutta sanoo ymmärtävänsä sen olevan perusteltua. Mertiörannan ylivoimaisina puolina ovat hänen mukaansa olleet esteettömyys, viihtyisyys ja monipuoliset harrastukset. Niin ja tietysti henkilökunta, jonka näkemistä odotetaan jo kovasti etukäteen. Myös Mertiörannan työntekijöille useat kurssilaiset ovat tuttuja ja jääneet mieleen vuosien ajalta. He toivovatkin, että kurssivieraat tekevät varauksia myös ensi vuodelle:  – Toivotaan, että asiakkaat käyvät täällä niin kauan, kuin täällä ollaan!

Mertiörannan varaukset ja lisätiedot: puhelin 0207 718 270.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti ja kuva
Soile Honkala


 
Takaisin