Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

8.12.2015
Kehitysvammaliitto: Onnistuneita valintoja -hankkeen loppuraportti julkaistu
 

Kehitysvammaliiton Onnistuneita valintoja -hanke (2011–2014) kehitti vammaisperheiden sosiaalityön ja palveluohjauksen asiakaslähtöisyyttä, kehitysvammaisten ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä heidän kokemusasiantuntijuuttaan ja sosiaalista liittymistään tukevia käytäntöjä.

Hankkeen tärkeimpiä kumppaneita olivat kehitysvammaiset ihmiset, heidän läheisensä, sosiaalityöntekijät ja palveluohjaajat sekä kehitysvammapalvelujen työntekijät Lahdesta ja Turusta.

Hankkeen loppuraportti valottaa näkökulmia vammaisperheiden kanssa tehtävän sosiaalityön ja palveluohjauksen kehittämiseen sekä kehitysvammaisten ihmisten kokemusasiantuntijana ja tutkimuskumppanina toimimiseen.
Onnistuneita valintoja yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Onnistuneita valintoja -hankkeen loppuraportti. (www.kehitysvammaliitto.fi)


Hyvän elämän palapeli
Hankkeen tuotoksena syntyi yhteistyössä Jaatinen ry:n kanssa Hyvän elämän palapeli -työväline, joka vahvistaa perheiden omaa asiantuntijuutta palvelujen suunnittelussa ja tukee perheitä valmistautumaan palvelusuunnitelman laatimiseen.
Hyvän elämän palapeli. Työväline perheiden palvelujen suunnitteluun. (www.verneri.net)


Palvelusuunnitelma-viivapiirros
Hankkeessa tuotettiin myös yhteistyössä Selkoilmaisu arjen tukena -hankkeen kanssa selkokielinen viivapiirrosanimaatio siitä, mikä palvelusuunnitelma on.
Mikä on palvelusuunnitelma? Viivapiirrosanimaatio. (www.youtube.com)

 

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on:
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1662

   

 
Takaisin