Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

15.7.2011
Nettiadressi nostaa esiin avotyön epäkohtia
 

Kesäkuussa hyvinkääläisen Pirkitta Hyvösen mitta tuli täyteen. Miksi kehitysvammaiset ihmiset tekevät edelleen palkatonta avotyötä? Hyvönen käynnisti netissä adressin ”Kehitysvammaisia käytetään hyväksi työelämässä”.

- Oma poikanikin on ollut aiemmin avotyössä ja tiedän, että korvaus riittää hädin tuskin työpaikkaruokailuun.

Avotyöntekijät saavat keskimäärin viisi euroa päivässä korvausta työstään. Työpaikkaruokailustaan he saattavat joutua maksamaan neljä euroa tai enemmänkin. Päivästä saattaa jäädä käteen euro.

Kehitysvammaiset voisivat tienata eläkkeensä lisäksi 688 euroa, mutta avotyöntekijät saavat tuosta summasta vain murto-osan.
- Kehitysvammaisilla itsenäisesti asuvilla ihmisillä on kuitenkin aivan normaalit menot: he maksavat itse sähkönsä, hammaslääkärinsä, vaatteensa, ruokansa ja asumiskulunsa. Eivät he saa mitään erityisalennuksia vammaisuutensa takia, kulut voivat olla jopa suuremmat kuin ns. normiperheessä, jos otetaan apteekkikulut mukaan, Hyvönen toteaa.

Avotyöpaikat voisi helposti muuttaa palkkatyöksi. Kehitysvammaisten työllistymisessä tarvittavat työhönvalmentajapalvelut ovat työllistyjälle sekä työnantajalle maksuttomia. Työhönvalmentajia vain on liian harvassa kunnassa.
- Liian vähän on tietoa siitä, miten toimia, jotta mahdollisimman moni kehitysvammainen ja hänelle sopiva työpaikka kohtaisivat toisensa, Hyvönen toteaa.

Adressi aiotaan viedä syyskuussa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille.
- Kun tapaamisaika saadaan sovittua, tiedotamme siitä myös adressissa. Olisi hienoa saada eduskuntatalon rappuset täyteen adressin luovuttajia, Pirkitta Hyvönen sanoo.

 

Lisätietoja Kehitysvammaisia käytetään hyväksi työelämässä -adressista
Hyvinkään kehitysvammaisten tuki
Pirkitta Hyvönen

Adressi osoitteessa:
http://www.adressit.com/kehitysvammaisia_kaytetaan_hyvaksi_tyoelamassa


Lisätietoja kehitysvammaisten ihmisten työllistymisestä
Kehitysvammaisten Tukiliiton kotisivut:
http://www.kvtl.fi/fi/tyoelama/tyollistyminen/

Taustatietoa (avotyön ja palkkatyön erot) (doc).


 
Takaisin